Mutkittelevat Kannuskosken kylätiet johdattelivat meidät viime viikonloppuna Tolpankankaan luontopolun parkkialueelle. Parkkipaikasta ei kai metsässä voikaan puhua, vaan ennemminkin alueesta, jonne auton sai jättää vähän oman harkinnan mukaan niin, ettei ollut muiden tiellä.
Tolpankankaalle saavuttaessa ei todellakaan jää epäselväksi, millainen maasto on kyseessä. Silmänkantamattomiin kasvoi mäntyjä, mustikanvarpuja, puolikoita ja näin syksyllä mitä upein maaruska.
Tolpankankaan luontopolku on noin 5 km mittainen ja johdattelee kulkijan läpi 11 000 vuotta sitten mannerjään sulamisvaiheessa muodostuneille soraharjuille. Maasto saattaa äkkiseltään näyttää aika samanlaiselta, mutta hetken polkua kulkiessa alkaa kiinnittää huomiota maaston muotoihin, aluskasvillisuuteen, joka on muutakin kuin vain mustikkaa ja puolukkaa. Seassa kasvaa kuivalle kangasmetsälle tyypillistä kasvustoa kuten vanamoa, kanervaa ja upeita jäkälämattoja.
Luontopolku on hyvin helppokulkuinen ja maisema kantaa pitkälle. Poluilla tuli vastaan muutama lenkkeilijä ja maasto onkin mitä parhain juoksemiseen. Polun varrella näimme marjastajia ja ei mikään ihme. Mustikoita ja puolukoita kasvoi silmänkantamattomiin ja niitä oli todella paljon.
Lopulta polku johdattelee kulkijan Karhulammen rantaan, jonne on rakennettu laavu, tulipaikka sekä puucee. Laavulle saapuessa mietimme ääneen, että olisi se varmaan tuletkin tehtävä. Siinä tarkastaessani puhelimestani mahdollista metsäpalovaroitusta, saapui paikalle mies, joka ensitöikseen alkoi pilkkomaan puita ja sytyttämään nuotiota. Aika täydellinen ajoitus.
Nuotiota odotellessa ihastelimme Karhulampea, joka on kuin keidas erämaassa. Miten se onkaan muovautunut kaiken sen karun kangasmetsän keskelle. Lammen reunat olivat soistuneet ja kasvillisuuskin lammen rannalla oli juolukkaa ja suopursua.
Siinä makkaroita paistellessa juttelimme laavulle saapuneiden ihmisten kanssa ja mietimme, että näinköhän lampi on sellainen, jossa käydään kesällä uimassa. Se jäi meille vielä arvoitukseksi.
Makkarat syötyämme ja kahvit juotuamme jatkoimme matkaa takaisin autolle. Lyhin matka laavulle on lähteä kävelemään reittiä vastapäivään, jolloin laavu on jo noin 800 m päässä.
Reitti on mitä mainioin päiväretkikohde ja tarjoaa hieman erilaista maisemaa hiekkaharjuineen ja siellä täällä tolpan lailla seisovine puineen. tarina ei kertonut, mistä tolpankangas on nimensä saanut, mutta epäilimme vahvasti, että siellä kasvavilla puilla saattaisi olla osuutta asiaan.
Reitin lähtöpiste: Lakkalantie 340, Luumäki
Kuva minusta: Anna-Karoliina Pelto
Tuli niin hyvä fiilis näistä kuvista 💛
Hei ja kiitos 🙂 Oli kyllä niin nätti päivä ja kaunis ruska.