Olen viime päivät lähestulkoot vain istunut läppärin ääressä töitä tehden. Projekti-ihmisenä haluan saada hommat maaliin mieluummin nyt kuin kohta ja tämä aiheuttaa vääjämättä tilanteita, kun on vain väkisin revittävä itsensä projektin äärestä ja lähteä pienelle happihyppelylle.

Arboretumin parkkipaikan oikealta kulmalta pääsee siniselle ja keltaiselle reitille, joista keltaisen pituus on noin 2,5 km ja sinisen 3 km. Näistä valintani oli sininen reitti, joka kulkee mm. Pohjoisrinteen ja Tuijapuiston kautta Tuijalaaksoon ja siitä Havuterassille ja Alppiruusulaakson läpi takaisin parkkipaikalle. Vaikka muuten olen metsää kulkenut ristiin rastiin, oli tuo sinisen reitin pohjoisin osuus minulta jäänyt vielä kulkematta.

Reitin alkuosa kulkee keltaisen reitin kanssa rinta rinnan, kunnes keltainen reitti kaartaa vasemmalle ja sininen tekee lenkin Arboretumin pohjoisinta osaa myöten. Pohjoisrinteen jälkeen tulee Japani-aiheinen osuus, johon on istutettu Japanista kotoisin olevia kasveja. Haistan kotipihastakin jo niin tutun pikkulehtikatsuran (Cercidiphyllum japonicum) makean tuoksun. Se on sekoitus paahtunutta sokeria ja piparkakkumaustetta. Lehdet ovat jo pääosin pudonneet, mutta maassa olevat lehdet antavat muutenkin hieman kosteana päivänä hajuaisteille muiston itsestään.

Japani-aiheen jälkeen matka jatkuu eri havulajien siivittämänä lopulta Lepistöön, jossa polun molemmin puolin kasvaa eri lehtikuusia (Larix). Tästä matka jatkuu Tuijapuistoon, jonka infotaulusta luen itsellenikin aivan uutta tietoa leikkohavuista ja niiden viljelystä.

En tiennyt, että Mustilassa on jo 1930-luvulla ollut leikkohavujen viljelyä ja kauppaa. Toki miksipä ei, koska havuja kuitenkin käytetään paljon leikkona niin kimpuissa, asetelmissa kuin kransseissakin. Valitettavasti vain tänäpäivänä suurin osa leikkohavuistakin tulee ulkomailta.

Tuijapuiston jälkeen saavutaan suvun haudoille, jossa keltainen ja sininen reitti taas yhdistyy. Suvun hautojen vieressä kasvaa paljon alppiruusuja, jotka ovat kauneimmillaan kukinta-aikaan alkukesästä. Lisäksi kannattaa käydä katsomassa Itsenäisyyden puu, purppurapihta (Abies amabilis), joka on istutettu paikalleen vuonna 1915 ja joka tänä päivänä kohoaa jo ties kuinka monen metrin korkeuteen.

Ennenkuin reitti lähtee oikealle Helanterinkallion kupeesta, kannattaa kurkistaa vasemmalle ja kävellä hiekkatietä muutama kymmenen metriä kohti Kenkäkalliota. Sinne on istutettu kauniissa punaisessa väriloistossaan kylpevä japaninvaahtera, joka erottuu muiden vihreiden havujen ja alppiruusujen joukosta eduksen näin syksyisin.

Lisäksi näin syksyisin ruska-aikaan oikeuksiinsa pääsee myös Helanterinkallion risteyksessä oleva isolehtikatsura (Cercidiphyllum magnificum), joka kesäisin hukkuu helposti muun kasvillisuuden joukkoon, mutta loistaa nyt edukseen syysasussaan.

Tuijalaakson läpi kuljettua reitti kääntyy vasemmalle ja näin syksyisin erilaiset lehtipuut ovat saaneet paljon eri ruskan sävyjä; keltaista, punaista, oranssia ja kaikkia näiden sekoituksia.

Hiukan pidemmälle tätä tietä kulkiessaan tuntuu saapuvansa kuin satumetsään. Isommat puut varjostavat sen verran, että erilaisten vaahteroiden ruskan sävyt avautuvat syvinä ja kauniina. Väkisinkin käy mielessä, että haluan tällaisen myös omaan pihaan.

Polkua eteenpäin kulkiessa en malta olla poikkeamatta sivupoluille ja tuntuu, kuin löytäisin aarteita; euroopansorvaripensaan (Euonymus europeus) vaaleanpunaiset, vielä kiinni olevat hedelmät ovat kuin pieniä helmiä putoilemassa taivaalta, samettisumakin (Rhus typhina) loistava syysväri ja eri vaahteroiden värit ovat kuin ilotulitus. En meinaa malttaa jatkaa matkaa.

Reitti kaartaa edelleen vasemmalle ja vie kohti Havuterassia, josta löytyy laajan havulajikirjon lisäksi upeita hortensioita, joista on ajan saatossa muodostunut monihaaraisia pikkupuita. Ne muodostavat kujanteen ja näyttävät siltä, kuin ne kumartaisivat niiden alta käveleville kulkijoille.

Ennen reitin päätöstä sukellan vielä Alppiruusulaaksoon ja toivottelen alppiruusuille hyvää talvea. Ne jaksavat pitää lehtensä ikivihreinä läpi talven kovien pakkasten ja keväällä heti ensimmäisten lämmittävien auringonsäteiden myötä ovat valmiina uuteen kauteen ja kukintaan.

Alppiruusulaakson jälkeen kävelen kahvilan ohi takaisin parkkipaikalle ja nautin siitä voimaantuneesta olosta, jonka kävely sai taas aikaan.

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *