Tuntuu, että tällä hetkellä saan lukea vähän joka paikasta ylistäviä otsikoita ja juttuja siitä, kuinka ihanaa metsässä liikkuminen on ja kuinka se poistaa stressiä ja nostaa mielialaa. Ja tottahan se on. Mielelläni minäkin niistä positiivisista asioista kirjoitan, koska onhan niitä paljon enemmän, kuin negatiivisia. Ja tuskinpa meistä kukaan lähtisi luontoon, jos se olisi vain pelkkää kurjuutta.
Jäin kuitenkin miettimään myös niitä asioita, joista ei aina puhuta, mutta jotka varmasti moni tunnistaa. Joskus ne voivat olla jopa niin isoja juttuja, että ne rajoittavat luontoon lähtemistä.
Pelko –
Erilaiset pelot voivat olla niitä, jotka estävät esimerkiksi yksin metsään lähtemisen saati siellä yöpymisen. Tapaan karhun/suden ja se syö minut, eksymisen pelko, käärme puree minua, metsän öiset äänet (mikäseoli?!), tipun jokeen ja virta hukuttaa minut, pelkään hämähäkkejä… Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Varsinkin pimeässä, kun emme näe, mielikuvitus ottaa vallan ja saa aikaan monia pelkoja. Pelkoja, jotka päivänvalossa olisivat hallittavimpia, koska monesti näkisimme, mikä pelon aiheuttaa. Pelkoa ei lievitä se, että joku toinen vähättelee asiaa tai kertoo, että ei ole mitään pelättävää.
Pelko itsessään voi tietyissä tilanteissa olla hyväkin asia ja pelastaa meidät. On aivan tervettä pelätä ja pelästyä. Mutta missä kohdin pelko on aivan todellista ja faktaan pohjautuvaa, missä taas opittua. Milloin pelko estää meitä tekemästä asioita ja olisiko sille tehtävissä jotain.
Pelko on pääasiassa hetkiä, jolloin emme hallitse tilannetta tai se syntyy siitä, että emme tiedä. Suuri osa peloista syntyy päämme sisällä ja aika pitkälle on meistä itsestämme kiinni, ylläpidämmekö ja voimistammeko sitä vai annammeko sen pois.
Läsnäolon lisääntyminen +
Metsässä, jos missä aistimme valpastuvat. Kun metsään eivät kaupunkien äänet kuulu, alamme kiinnittää huomiota luonnon ääniin, tuoksuihin, tunnemme sammalen pehmeyden, mieli tekee halata puuta ja painaa poski runkoa vasten.
Läsnäolon lisääntyminen parantaa myös suuntavaistoa. Tulemme tietoisiksi minne suuntaan polku johdattaa, mistä suunnasta aurinko paistaa, kuinka pitkän matkan olemme kulkeneet, tuleeko sama maisema uudestaan vastaan.
Läsnäolon ja tiedostavan tarkkailun lisääntyminen voi auttaa myös pelkoihin. Kun koemme, että pelättävä asia ei olekaan todellinen tai otamme selvää, että todennäköisyys pelättävälle asialle on hyvin pieni, laimenee pelkokin ajan mittaan. Läsnäolemalla myös pelkojen kanssa ne yleensä laimenevat.
Itse olen kantanut opittua pelkoa mm. käärmeistä. Muistan ne ensimmäiset kerrat, kun melkein lamaannuin käärmeen nähdessäni. Mutta kuinka pikkuhiljaa asian toistuttua totesin, että käärme, kuin mikä tahansa muukin metsäneläin ei meistä ihmisistä niin välitä, vaan ennemminkin pakenee, kuin hyökkää. Kyllä minulla edelleen on metsäretkillä kyypakkaus mukanani ja sävähdän käärmeen kohdatessani, mutta enää se ei ota valtaa Astuessani metsään, vaan on enemmän ajatus muiden joukossa.
Läsnäolon lisääntyminen ja pelkojen hallinta ovat helpottaneet myös tunnereaktioita öisessä metsässä, hallitsemaan mielikuvitusta ja lisänneet tietoisuutta mm. siitä mahdollisuudesta, että törmäisin karhuun, suteen tai johonkin muuhun suurempaan eläimeen. Sen lisäksi, että nämä asiat ovat auttaneet minua metsässä, ovat ne tehneet sitä myös ihan perusarjessa.
Jaksaminen –
Varsinkin pidemmälle vaellukselle lähdettäessä käy ehkä mielessä oma jaksaminen. Kestääkö kuntoni ja pitäisikö kuitenkin jäädä pois, jos en jaksakaan?
Oman jaksamisen tiedostaminen retkeillessä on vaikeaa. Tärkeintä vaelluksilla ja luonnossa liikkuessa on olla rehellinen omalle itselleen, eikä ainakaan kannata yliarvioida omaa jaksamista. On kuitenkin aika eri asia kävellä tasaisella tiellä pieni reppu selässä, kuin maastossa rinkan kanssa.
Fyysisen kunnon lisäksi myös henkinen jaksaminen metsäoloissa on kovin erilaista ja fasiliteetit eivät ole tietenkään samat, kuin kotona. Henkinen jaksaminen syö myös fyysiseltä jaksamiselta.
Kunnon kasvaminen +
Säännöllisesti retkeillessä kunto kasvaa aivan väkisinkin. Ja mikä tärkeintä, retkeily lisää peruskestävyyskuntoa. Se on kuitenkin se kaikkein tärkein kestävyyden osa-alue, minne kaikki muu kunto perustuu. Kun peruskestävyyden avulla pystymme nostamaan aerobista kynnystä, on myös raskaampi harjoittelu helpompaa. Syke ei nouse kattoon heti ensimmäisessä mäessä ja mäen päällä hengitys tasaantuu nopeammin.
Peruskestävyyskunnon treenaaminen voi monesti tuntua tylsältä, mutta metsässä kulkiessa se tulee ns. siinä mukana. Harvemmin sitä tulee edes ajatelleeksi, kuinka tärkeää liikunnanmuotoa metsälenkeillä tulee siinä ohessa myös harjoitettua.
Toki retkeily kasvattaa myös jaksamista muillakin kestävyyden osa-alueilla noustessa mäkiä ylös, hyppiessä ojien yli tai missä tahansa sykettä enemmän nostavassa toiminnassa.
Epämukavuus –
”Siellä on hyttysiä, hirvikärpäsiä ja punkkeja”
”Siellä ei ole vessaa”
”Siellä sataa”
Listaa olisi helppoa jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Epämukavuudella on helppo kyseenalaistaa omaa halua lähteä metsään. Sateella ei huvita ja talvella on liian kylmä. Retkeily tarkoittaa sitä, että kaiken, minkä kannat metsään, kannat sieltä myös pois ja jos et ole varustautunut oikein, iskee epämukavuus helpommin.
Retkeily oikeasti on myös epämukavuutta ja huomattavasti helpommalla pääsee kulkemalla saman matkan kaupungissa valmista tietä pitkin. Pikkueläimet eivät niin kaupungissa vaivaa ja sateella voi jäädä sisälle katsomaan elokuvaa.
Aika ajoin, varsinkin väsyneenä, en tykkää itsekään lähteä yön yli retkelle metsään, vaan jään mieluummin kotiin. Vaikka retkeily on myös epämukavuutta, on ihan tervettä tiedostaa, milloin sitä on valmis kokemaan ja milloin se on liikaa.
Oman mukavuusalueen kasvattaminen +
Pientä epämukavuutta sietää varmasti jokainen, mutta siinä kohtaa, kun se muodostuu rajoittavaksi tekijäksi, voi miettiä, antaako sen olla sellainen vai voisiko asialle tehdä jotain.
Oman mukavuusalueen kasvattaminen voi olla monestakin syystä ihan fiksua. Sanoisin, että tämä on vähän kuin mielen peruskestävyysalue, jota kasvattamalla pystyy laajentamaan henkistä kapasiteettiaan ja kestämään aina vain paremmin eteentulevia haasteita. Se kasvattaa myös itsetuntoa, sekä antaa paremmat lähtökohdat omalle onnistumiselle.
Jatkuva hyppely epämukavuusalueelle ei ole ehkä kovin järkevää, koska onhan se kuluttavaa ja stressaavaa. Mutta huomioiden aina palautumisen välissä, voi vaikka ihan tarkoituksella siinä kohtaa, kun mieli sanoo, että ei huvita koska hyttyset/kylmä/sade jne. pistääkin sopin näille ajatuksille ja vain lähteä. Ja antaa ikävien tunteiden tulla ja päästää irti. Hyvällä asenteella ja oikeilla varusteilla pystyy auttamaan myös paljon.
Varustautuminen on vaikeaa –
Metsään lähtiessä yhtään pidemmäksi aikaa täytyy mukaan ottaa mm. ruuat, vessapaperit, tulentekovehkeet, ateriointivälineet, vettä ja jos ollaan vielä yön yli, niin oikea määrä vaatteita, teltta tai muu majoite, makuupussi jne. Pakkaaminen ei ole helppoa, saati arviominen, kuinka paljon tarvitsee ja mitä jaksaa varmasti kantaa mukanaan.
Aikaa voi mennä välillä miettiessä näitä asioita pitkäänkin ja vähintään reissussa ensimmäiset tunnit menee miettiessä, että tulikohan se ja tää ja toi varmasti mukaan. Metsässä kun ei ole sitä vaihtoehtoa, että ostan sitten kaupasta, jos jotain jäi.
Ennakointi +
Kuten niin monessa muussakin asiassa, ennakoinnilla voi välttää vaikka kuinka monet sudenkuopat ja tehdä elämästä hieman helpompaa. Voisin jopa väittää, että retkeilyssä ennakointi on yksi tärkeimpiä asioita. Niin monta kertaa aina jotain retkiltä unohtaneena olen oppinut jo ennakoinnin jalon taidon.
Minulla on oma kaappi retkivarusteille ja laatikko, jossa on kaikki pidemmille retkille tarvittavat pikkujutut, kuten astiat, tulitikut, hygieniavälineet, otsalamppu jne. Näin ne ovat kaikki samassa paikassa, eikä minun tarvitse keräillä niitä pitkin kotia, jolloin riski jonkun olennaisen kotiinjäämiselle kasvaa. Lisäksi lista tavaroista yhden yön retkille, kahden yön retkille jne. auttaa paljon pakkaamisvaiheessa. Vuodenajan mukaan voi sitten karsia tai lisätä tavaraa.
Tällaisia plussia ja miinuksia omalta listaltani löytyy. Tuleeko sinulle vielä jotain muuta mieleen?
