Viime perjantaina ajelimme Repovedelle viettämään päivää opaskoulutuksen merkeissä. Olen valmistunut luonto-ohjaajaksi kolme vuotta sitten Kouvolan seudun ammattiopistosta (KSAO) ja tehnyt alan töitä aina satunnaisesti muiden töiden ohella sitten valmistuttuani. Tällaiset koulutuspäivät ovat aina tervetulleita, koska ne syventävät ja pitävät yllä omaa ammattiosaamista.

Tapasimme aamulla Lapinsalmen parkkipaikan sisääntulon luona, jossa kävimme pääpiirteittäin läpi päivän kulun sekä yleistä tietoa Repovedestä ja vastuullisesta retkeilystä. Vaikka Repoveden reitit alkavat itselläni olla jo moneen kertaan kuljettuja, tuli taaskin todistettua se, että aina voi oppia uutta.

Tottakai on myös paljon sellaista tietoa, joita ihan pelkässä retkeilyssä ei tarvitse, mutta jos yhtään haluaa asialle vihkiytyä syvemmin, auttaa jokainen tiedonjyvänen hahmottamaan suurempia kokonaisuuksia. Ja ne taas luovat raameja ammattitaidolle ja vastuullisuudelle.

Tällaisissa koulutuksissa tulee hyvin esiin aina kysymys miksi. Miksi polut on rakennettu juuri sellaisiksi? Miksi ennallistamista tehdään? Miksi tulia saa tehdä vain niille merkityille paikoille? Miksi vastuullisuus luonnossa on niin tärkeää?

Asiat harvoin ovat niin yksiselittäisiä, kuin niiden olettaisi olevan. Sen lisäksi harvemmin on vain yhtä vastausta. Täytyy sanoa, että kaikki se tieto, minkä päivän aikana sain, tuntui lopulta verkolta, jossa pienetkin yksityiskohdat olivat kuin solmuja lankojen välillä. Ja jokainen solmu kaikessa pienuudessaankin oli tärkeä, jotta verkko pysyisi ehjänä.

Kiersimme koulutuksen aikana Ketunlenkkiä, joka on Repovedellä se suosituin päiväretkikohde. Kuljimme reittiä vastapäivään, eli ylitimme ensin vaijerilossilla Kapiaveden, tutustuimme ennallistamispolton hyötyihin, kävimme tervahaudalla ja poikkesimme hieman pienemmälle polulle, joka johti Terrivuorelle.

Terrivuoren laen päällä maisemia ihastellessamme keskustelimme paikannimistä. Saimme kuulla, että lähistöllä sijaitsevalla Määkijällä ei ole kaikista loogisista päätelmistä huolimatta mitään tekemistä lampaiden kanssa, vaan kyse on siitä, että ennenmuinoin Kapiaveden nimi on ollut Mäkienvesi, joka on kätevästi taipunut kansankielessä Määkijäksi ja saanut siitä nykyisen nimensä.

Ruoka-aika oli sopivasti käsillä, kun saavuimme Lapinsalmen taukopaikalle. Muutamat puut sahattiin ja halottiin mukaan puuliiteristä ja istuuduimme kodan suojaan syömään eväitä.

Olen viime aikoina innostunut ruokien kuivaamisesta. Lisäksi ystäväni vinkkasi minulle hyvästä ja juuri sopivan pienestä ruokatermoksesta. Tähän asti olen pitäytynyt valmiissa kuivamuonissa ja sekoitellut ne paikan päällä kuumaan veteen. Nyt pistin aamulla kuivaamaani kanaa, kesäkurpitsaa ja bataattia sekä riisinuudelia termariin, maustoin suolalla ja kanamausteseoksella sekä lisäsin jo kotona kuuman veden termariin.

Kieltämättä hieman jännityksellä odotin ruokailua ja mitä gurmeeta termarista mahtaa ilmestyä, mutta pääsin kyllä taputtamaan itseäni olalle erittäin onnistuneesta lounaasta.

Olin koko aamupäivän ja retken ajan miettinyt, kuinka ihanaa olikaan olla taas Repovedellä. Tavallisuudesta poiketen, en ollut käynyt Repovedellä tänä vuonna vielä kertaakaan ja kieltämättä pieni kaipuu oli jo vähän vaivannut.

Sen lisäksi, että päivä oli sisältänyt paljon uuden oppimista, oli kelikin mitä mainioin metsäiselle päiväretkelle. Tuntui, että olin saanut jo kaiken, mitä siltä päivältä olisi voinut toivoa, kunnes aivan yllättäen pääsimme vielä pienelle veneajelulle Seikkailuviikarien venetaksin kyydissä.

Olen monesti miettinyt, että voi kun tämän Repoveden pääsisi näkemään järveltä käsin. Olen harkinnut kanootin vuokraamista ja suunnitellut yön yli retkeä. Mutta aina ne ovat jääneet vain suunnitteluksi. Nyt pääsin näkemään niin tuttuja kohteita veneestä käsin ja hämmästelin, kuinka välimatkat tuntuivatkin olevan niin lyhyitä; Löppösen luola, Kuutinkanava, Mustalamminvuori sekä monet muut tutut kohteet.

Tämä päivä ja veneretki jäävät kyllä pitkäksi aikaa mukavaksi muistoksi jonnekin aivolohkolle, josta voin sen ruskan muuttuessa harmaaksi räntäsateeksi aina kaivella mieleen uudestaan ja uudestaan.

Kuvat minusta: Seija Aspola ja Marika Hänninen

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *