Olen käynyt Kolilla. Ja olen käynyt Hiidenvuorella. Enkä yhtään ihmettele sitä, miksi Hiidenvuorta kutsutaan Kymenlaakson Koliksi. Koli on ihan aiheestakin aikanaan valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemaksi, mutta Hiidenvuorella istuessa käy väkisinkin mielessä sama sana: kansallismaisema. Jos kansallismaisemia ei olisi rajattu 27 kohteeseen, tituleeraisin Hiidenvuorta oitis tällä nimikkeellä.
Tämä kuuluu itselleni myös yhtenä niistä kohteista, jonne haluan mennä aika ajoin. Olemme istuneet täällä ystäväni kanssa itsenäisyyspäivänä syömässä eväitä ja nauttineet suomalaisesta maisemasta. Olemme käyneet täällä myös illalla ja odottaneet auringonlaskua ja täysikuun nousua. Puhumattakaan niistä muista kerroista, kun olemme käyneet täällä vain nauttimassa maisemasta ja olemisesta.
Pari viikkoa sitten lähdimme ystäväni kanssa pienelle retkelle ja kävimme aamusella pistäytymässä Mukulanlahden lintutornilla, josta jatkoimme matkaa Hiidenvuorelle. Paikalle saapuessa suuntasimme ensin Hiidensaaren taukopaikalle syömään eväitä.
Paikka olikin uudistunut sitten viime näkemän. Katos ja tulipaikka oli uusittu ja hieman eri paikassa, samoin puuceet. Näille molemmille antaisin kyllä ihan täydet kymmenen pistettä. Taisinpa sanoa ystävällenikin, että kannattaa käydä katsomassa puucee, vaikka ei olisi edes hätä.
Nämä uudistukset ovat aina hyviä ja uskoisin Kimolan kanavan aukeamisella ollut myös osuutta asiaan. Kymenlaakson virkistysaluesäätiön sivuilta kävinkin kurkkimassa lisätietoa ja tosiaan Hiidensaaren retkisataman laituriin pääsee kiinnittymään isomallakin veneellä.
Taukopaikalta jatkoimme matkaa rinnettä ylös Hiidenvuorelle. Oliko se viikonloppu vai lisääntynyt retkeilyn suosio tänä vuonna, mutta tällä kertaa emme olleet ainoita. Paikkaa ihastelemaan oli saapunut useampia porukoita, perheitä, valokuvaajia. Silti Hiidenvuoren laella istuessani ja tuijottaessani kaukaisuuteen tuntui, kuin olisin ollut yksin. Nautin niin näistä paikoista, joissa voin antaa ns. silmän vain levätä katsomalla kaukaisuuteen ja olla oikeastaan katsomatta mihinkään.
Jutustelimme ystäväni kanssa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, ideoimme ja suunnittelimme. En yhtään ihmettele, että aikanaan Järnefeltkin inspiroitui Kolista. Tällaisessa paikassa tuntuu, että ajatuskin luistaa paremmin ja luovemmin.
Hiidenvuorella on pidetty kesäisin Iitin Musiikkijuhlien yhteydessä yökonsertti. Itse en valitettavasti ole koskaan päässyt tätä kuulemaan, mutta se on vahvasti yhtenä asiana to do-listalla. Voin vain kuvitella, miltä kuulostaa kesäöinen konsertti tällaisissa puitteissa.
Kulku Hiidenvuorelle on tehty helpoksi hyvien portaiden ja polkujen ansioista. Toki 60 metrin korkeuteen nouseva mäki tietää aika montaa rappusta ja hieman pidempää nousua, mutta onneksi matkalla on penkkejä ja voihan sitä tarvittaessa istahtaa rapuillekin.
Kallioseinämää kannattaa käydä katsomassa vielä alhaaltakin käsin. Jos Hiidenvuoren päällä olo tuntui rauhoittuneelta, tulee sama tunne myös täällä kallion juurella. Hetken kävely pienillä poluilla, jotka halkovat kaunista sammaleen peittämää kuusimetsää tekee oikein hyvää, ennenkuin palaa takaisin parkkipaikalle.
Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen