Tiedän, että toistan itseäni. Mutta. Haluaisin vain sanoa, että myös Kyykoski, kuten monet lähialueeni luontokohteet ovat juurikin niitä, jonne on kiva mennä käymään kerta toisensa jälkeen. Kyykoskella olen käynyt yhden yön retkellä sekä päiväretkellä. Tuo yli yön retki oli kyllä ikimuistettava jo ihan senkin vuoksi, että näimme majavan. Niitä ei näe kuitenkaan ihan joka päivä.

Päiväretkellä olen käynyt täällä kerran ja sekin oli viime talvena. Ruska-aika voittaa talvimaisemat kuitenkin mennen tullen ja tiedän, että tulen käymään täällä vielä monena tulevanakin syksynä.

Kyykoskelle saavuttaessa käännytään Kannuskoskentieltä Kyykoskentielle ja ajetaan hiekkatietä niin pitkään, että tie loppuu ja vastaan tulee parkkipaikka. Navigaattoriin kannattaakin laittaa osoitteeksi vain Kyykoskentie ja ajella tien päähän.

Parkkipaikan vieressä on Sulunkosken nuotiopaikka, jonne on helppo tulla vain vaikka makkaranpaistoon tai viettämään päivää. Sulunkoski sekä Kyykoski kuuluvat osana Väliväylää, kuten myös Taikinakoski, josta kirjoitin juttua aiemmin.

Reitti Kyykoskelle lähtee parkkipaikan vierestä. Polku vie kohti rantaa ja ensimmäisenä vastaan tuleekin Saunakoski, jonka rannassa on muutama perhokalastaja. En tullut kysyneeksi, mutta jäin miettimään, että harrastetaankohan perhokalastusta myös talvisin. Tuollaiset virtaavat paikat pysyvät niin hyvin sulina myös talvisaikaan, joten sen puolesta kyseinen kalastusmuoto saattaisikin onnistua.

Saunakoskelta polku jatkuu rannanviertä ja pian saavutaan pitkospuille, jotka kulkevat rannaviertä kohti Kyykoskea.

Parkkipaikalta Kyykoskelle matkaa on alle kilometri ja reitti on helppokulkuinen. Polulta pääsee tekemään pistoja ihan rantaan, josta pääsee ihailemaan koskia ja näin syksyisin avautuvaa ruskaa. Pitkospuilta pääsee näkemään, kuinka joki tekee tiukan mutkan Kyykoskelta ja jatkaa matkaansa kohti Sulunkoskea.

Pitkospuut päättyvät pieneen siltaan ja yhdessä ystäväni kanssa pohdimme, että eikö tästä ole aikaisemmin mennyt joku joen tapainen. Nyt sillan vierestä pääsi kulkemaan kuivin jaloin kalliota pitkin.

Ja todentotta. Kun katson viime talvisia kuvia samasta paikasta, on sillan alta kulkenut vesi. Nyt se vain oli syystä tai toisesta kuivunut. Äkkiseltään voisin veikata, että se oli ollut jo kuivillaan hetken, koska siitä mistä normaalisti kulki vesi, kasvoi nyt heinää, rantaminttua ja matalaa varvikkoa.

Sillalta onkin enää lyhyt matka Kyykosken kodalle ja taukopaikalle. Tapasimme taukopaikalla perheen, joka oli tullut perhokalastamaan. Saalista ei kuulemma sillä kertaa ollut tullut, mutta se ei varmastikaan ollut se pääsyy, vaan yhdessäolo luonnossa.

Kyykoskelta poispäin kävellessämme ohitsemme harppoi mies kalastusvehkeiden kanssa. Heidän porukallaan oli ollut hieman parempi kalaonni, kun yksi heidän porukastaan oli kuulemma saanut aamusella isommankin saaliin.

Syksyisin retkeillessä täytyy olla jo hieman tietoinen siitä, että päivä ei olekaan enää niin pitkä. Itselleni tämä hiipii joka syksy vähän varkain ja havahdun oikeastaan vasta tässä lokakuulla siihen, että illat alkavatkin olla jo aika pimeitä. Varjot alkavat pidentyä jo viiden maissa ja iltakahdeksalta onkin jo pimeää.

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *