Muistan lukeneeni jo aikaa sitten Kimolan uudesta kanavasta ja sen rakentamisesta. Laitoin tämän pitää käydä -listaani ja odottelin kanavan valmistumista. Loppukesästä kanava avattiinkin ja pari viikkoa sitten lähdimme tänne päiväretkelle. Poikkesimme samalla Mukulanlahdella ja Hiidenvuorella, koska kovin suurta mutkaa matkaan näiden käymiseen meidän suunnilta (Kuusankoski) ei tule.
Saapuessaan kanavalle vaikuttuu kieltämättä näkemästään. Kahden vuoden muutostöiden jäljet näkyvät 5,5 km pituisen kanavan lisäksi suurena parkkipaikkana ja sulkujen kohdalla on ajateltu niitä katsomaan tulleita ihmisiä. Ja heitä riittää. En usko, että satuimme vain juuri sellaisena päivänä paikalle, kun kaikki kiinnostuneet olivat päättäneet lähteä katsomaan kanavaa. Ei. Uskon, että kanavalla käy tasainen kuhina ja 12 metrin sulutuskorkeus kiinnostaa monia.
Mekin katselimme aikamme kanavaa, tutustuimme infokyltteihin ja odottelimme veden valumista. Erityisesti huomio kiinnittyi yhteen infokylttiin, jossa oli mainittu luontopolku. Luontopolku? Olimme tulleet katsomaan vain kanavaa, mutta jos täällä kerta on myös luontopolku, niin tottakai lähdemme tutustumaan myös siihen.
Luontopolku lähtee parkkipaikkaa vastapäiseltä rannalta. Sulkujen ohi kävellään hetken matkaa ja loiva soratie vie ”luontopolku” -kyltin viitoittamaan suuntaan. Mäen päältä polku alkaa heti metsän reunasta. Se on selvästi ollut paikallaan jo iät ja ajat, mutta käyttö on varmasti lisääntynyt uuden kanavan tulemisen myötä.
Polku on merkitty pääasiassa puihin valkoisin maalimerkein ja eksymisen vaaraa ei reitillä ole. Sen verran taajaan on suti heilahtanut. Ja hyvä niin, koska valmiiksi merkityillä luontopoluilla on huomattavasti mukavampi kulkea, kun reitillä on selvät opasteet.
Reitti kuljettaa meitä erilaisten metsätyyppien läpi; on lehtometsää, vanhaa kuusimetsää, sekametsää. Polku lähtee aika nopeasti nousemaan ylöspäin kohti Vitikaisenvuorta ja on selvää, että reitti ei ole ihan kevyimmästä päästä.
Vastaan tulee soistuneita alueita ja mielessä käy, että jos luontopolun kävijämäärät nousevat kanavan myötä, voisi esimerkiksi muutamat pitkospuut olla hyvä asia.
Suot ovat erityisen kauniita näin ruska-aikana. Merkityltä polulta ei viitsi kuitenkaan poiketa, koska suo vaikuttaa aika vetiseltä. Polku mutkittelee monenlaisessa maastossa ja tuntuu, että juuri kun on päässyt ihailemaan jotain maisemaa, pääsee jo ihailemaan toista.
Suon jälkeen nousemme taas hieman ylemmäs ja lopulta saavumme kallion laelle. Maisema on kaunis ja huomaa, että polun viereiset alueet ovat saaneet olla aika rauhassa. Varpuja ja sammalta kasvaa paljon, eikä ihmisen jalanjälki ole niitä kuluttanut pois.
Ystäväni pysähtyy kuvaamaan lasipallon läpi maisemaa ja minäkin heitän repun hetkeksi pois selästä. Nautimme maisemasta ja tunnemme tyytyväisyyttä siitä, että satuimme huomaamaan tämän polun. Täällä on niin kaunista. Ja aitoa.
Kun polku oli vienyt meitä jo niin pitkään ylös, oli odotettavissa myös se, että se toisi meidät alaskin. Maisema vaihtui havumetsästä lehtimetsään ja takaisin havumetsään. Mäen alla oli ojia, jotka oli helppo ylittää niihin tehdyillä silloilla.
Ohitimme Vähä Hakalammen ja saavuimme pian Valkialammen rannalle. Polku mutkitteli sen reunaa myöten vieden meidät välillä melkein veteen asti. Valkialammen oikealle puolelle jäi vaikuttavat kallioleikkaukset, jotka olivat Valkialamminmäen reunaa. Mietin, että kalliolla täytyi olla joku vuori-loppuinen nimi, mutta mistään virallisista lähteistä en sille parempaa nimeä löytänyt kuin Valkialamminmäki.
Lammen eteläreunalta polku lähtee nousemaan rinnettä ylöspäin. Nousun jälkeen saavumme nuotiopaikalle, josta aukeaa komeat näkymät Valkialammen yli. Nuotiopaikka Karhunpesä on kaikessa yksinkertaisuudessaan viehättävä. Tällä kertaa emme tee tulia vaan syömme vain pienet eväät ja ihailemme maisemaa.
Nuotiopaikan jälkeen maisema vaihtuukin aika nopeasti, kun tulemme pois metsästä hiekkatielle. Loppumatka onkin kulkua mökkitiellä ja lopuksi vielä Vierumäentien reunaa.
Tien reunaa kulkiessa kannattaa poiketa vielä kurkkaamaan ennen tunnelia kanavaa. Vasta rakennetut portaat vievät kanavanrantaan ja sieltä pääsee kurkkimaan tunnelin tuloaukkoa ja toiseen suuntaan avautuu rakennettua kanavaa niin pitkälle kuin vain pystyy näkemään.
Palaamme vielä suluille ja saavumme juuri sopivaan aikaan, kun toinen sulkuportti aukeaa. En kyllä yhtään ihmettele, miksi niin moni on kiinnostunut näistä suluista. Veden voima on valtava ja se, että tällainen määrä vettä saadaan hallitusti ohjattua sulkujen avulla, on vaikuttavaa.
Tämä on kohde, jonne kannattaa tulla ajan kanssa. Luontopolulla ei kannata kiirehtiä vaan malttaa katsella ympärilleen. Kimolan kanava on Vierumäentien varressa ja navigaattoriin kannattaa laittaa osoite Vierumäentie 573.
Luontopolku oli älykellon mittaamaan matkan mukaan 4,5 km pitkä (kartta alla). Matkan pituus poikkeaa hieman muista lähteistä löytämistäni tiedosta (3,5 km). Polku oli ajoittain melko haastava kulkea, joten suosittelen hyvien jalkojen lisäksi hyviä (kosteuden pitäviä) kenkiä.
Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen