Taipalsaarella sijaitseva Sarviniemi olisi taatusti yksi niistä paikoista, jolta eivät tarinat kesken loppuisi, jos se osaisi puhua. Kun paikalle perustettiin vuonna 1939 Lomaliiton lomakylä, alkoi alue täyttyä mökin vuokranneista kesälomalaisista. Paikalla vietettiin monet juhlat, nautittiin kesäpäivää uimarannalla, juhlittiin, tanssittiin. Veikkaanpa, että aika monella paikkakuntalaisella olisi lomakylän kulta-ajoista joku tarina kerrottavana.
Kun toiminta lopetettiin vuonna 2007 kannattamattomana, jäivät rakennukset tyhjilleen ja lomakylä vaimeni. Jäljellä olivat vain tyhjät mökit ja monet muistot. Omistussuhteista väännettiin kättä useampi vuosi ja lopulta alue päätyi Metsähallituksen omistukseen, jolta Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiö on vuokrannut alueen.
Nykyään lomakylän rakennukset ja rakenteet on purettu ja rantaan on rakennettu uusi grillikatos ja kaksi muuta katosta, jossa toisessa on informaatiota alueesta. Lisäksi alueella on vessat, puuvaja ja pukukopit. Sarviniemessä on myös venesatama, jonka omistaa Taipalsaaren kunta.
Sarviniemen kärkeen johdattelee kapea polku ja maasto on kivikkoista, mannerjään vanhaa reunamuodostumaa. Sarviniemen kärjessä käyntipäivämme ilma, sade ja tuuli, tuntuivat vielä voimakkaampana ja aallot löivät kallioihin.
Sarviniemen kärjestä näkee muutaman kilometrin päässä sijaitsevan Kyläniemen. Tuntuu jopa ihan hassulta ajatella, että autolla samaan paikkaan pitäisi ajaa 150 km Lappeenrannan ja Imatran kautta Ruokolahdelle ja sieltä vasta pääsisi lautalla Kylänimeen. Kyläniemi kuuluu kuitenkin Taipalsaareen.
Viime kesänä Kyläniemen ja Sarviniemen välille aloitettiin lauttayhteys, joka on osa uutta Saimaan saaristoreittiä. Reitti kulkee Lappeenrannan, Joutsenon ja Imatran kautta Kyläniemeen ja siitä lautalla yli Sarviniemeen Taipalsaarelle ja takaisin Lappeenrantaan. Sarviniemen kautta pääsee myös Puumalan saaristoreitille Lintusaloon.


Kiersimme Sarviniemen kärjen ja hiekkarannan, jonka jälkeen palasimme toiselle rannalle grillikatoksen alle juomaan päiväkahvia ja nauttimaan kuopuksen leipomista pullista. Siinä ohessa lueskelimme infotauluja, jotka kertoivat mm. paikan historiasta aina tähän päivään asti, norpista, alueen kehittämisestä. Fasiliteetit olivat täällä kyllä kohdillaan ja voin kuvitella, kuinka mukava tämä paikka on kesällä tulla viettämään päivää. Yöpyminen alueella on kielletty.


Matkaa Lappeenrannasta Sarviniemeen on noin 35 km ja navigaattorin osoite Suur-Saimaantie 2000, Taipalsaari, tuo perille. Rannan tuntumassa on iso parkkipaikka.
Takaisin päin ajellessamme oli useammallakin pellolla joutsenia ja hanhia. Ja pitihän meidänkin niistä muutama kuva käydä ottamassa. Voin vain kuvitella, kuinka ne pyörittelivät pellolla silmiään ja miettivät ”ihmiset”.

