Ruska on pikkuhiljaa jo ohi ja maisema alkaa olla päivä päivältä harmaampi. Muutamat puut sinnittelevät vielä keltaisine lehtineen, jotka hieman kovempi tuulenpuuska tai sateet nappaavat mennessään. Katsoessani ulos kuulen huokailevani syvempään ja mielessäni nyrpistelen tulevalle pimeydelle ja kylmyydelle.

Siinä, missä kesällä mentiin takki auki ja kesäsade sai luonnon kukoistamaan, tuntuu syksyn sateet ja harmaus painona ja hidastumisena. Ulkoilu vaatii enemmän asennetta ja pukeutumisen suunnittelua, takeista nostetaan kaulukset ja huput vedetään napakasti pään yli. Kotona hiihtelen villasukissa ja kiedon villatakkia napakammin ympärille.

Vuodesta toiseen kaivan syksyisin langat ja puikot esiin, etsin mukavia villasukkaohjeita ja unohdun neulomaan. Viime vuosina olen innostunut neulomaan taas villapaitoja. Niitä kun ei vain voi olla liikaa.

Kaikki välikaudet kuljen ulkona villapaidoissa lisäten joko alle kerrastoa tai päälle toppaliivin. Niin kätevää. Erityisesti olen innostunut norjalaisista/islantilaisista neuleista ja niitä onkin muutamat tullut tehtyä. Kuten tämä kuvassa oleva malli, jonka ohje on Drops Designin Night Shades ja neulottu Novitan Seitsemän Veljestä -langasta.

Välillä on ihan mukava jäädä sisälle sohvannurkkaan neulomaan ja katsomaan sadatta kierrosta Gilmoren tyttöjä tai Hercule Poirotia. Neuloa ja antaa ajan unohtua. Viimeistään siinä vaiheessa on kuitenkin pakko nousta ja lähteä liikkeelle, kun hartiat jumahtavat ja pää alkaa tuntua raskaalta. Ja sitten onkin taas mukavaa lähteä luontoon.

Kuvat: Anna-Karoliina Pelto

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.