Viime viikonloppuna ajelimme ystäväni kanssa Kotkaan viettämään leppoisaa sunnuntaipäivää retkeillen ja kuulumisia vaihdellen. Kohteeksi valikoitui Santalahden luontopolku, jossa pääsi nauttimaan meren läheisyydestä ja sopivan pitkästä kävelyreitistä.

Saapuessamme Santalahden luontopolulle, oli autoja parkissa levennyksillä pitkin tien laitoja ja pienillä parkkialueilla. Verkosta olin löytänyt saapumisosoitteeksi Kipparikatu 4, Kotka, mutta auton jätimme parkkiin jo ennen navigaattorin ”perillä”-kehoitusta.

Reittejä luontopolulla oli kaksi. Toinen niistä kulki pelkästään metsässä ja toinen mukaili merenrantaa. Reitit eivät kuitenkaan olleet täysin erilliset, vaan ne pystyi yhdistämään.

Merenrantaan vievä reitti (merireitti) oli merkitty sinisin maalimerkein ja metsäinen reitti taas oranssein. Merkit olivat yhtä kohtaa lukuunottamatta selkeästi merkitty, joten reitillä pysyminen oli helppoa. Merenrantareitin pituus on noin kaksi kilometriä ja metsäinen reitti 2,6 km.

Me kiersimme reitin myötäpäivään. Polun varrella oli erilaisia infotauluja, joista jo heti alkumatkasta saimme lukea tietoa mm. pirunpellosta ja tapionpöydästä. Vaikka nämä molemmat termit ovat itselleni tuttuja, jäin miettimään sanojen alkuperää.

Pirunpellon, eli hyvin kivikkoisen kohdan nimi on paikkaa hyvin kuvaava. Vanha kansa uskoi, että näitä jääkauden aikaisia muodostelmia pystyi vain piru yksin kyntämään ja viljelemään tai että vain piru olisi heitellyt kivet tällaisiin muodostelmiin.

Tapionpöytä on latvansa menettänyt kuusi, joka alkaa kasvaa pöytämäisesti leveyssuuntaan. Tämä on looginen nimi myös, mutta sitä en tiennyt, miksi se on nimenomaan tapionpöytä. Wikipedia osasi kertoa, että aikanaan tapionpöydät ovat olleet uhripaikkoja, joissa on uhrattu metsänjumalalle, Tapiolle.

Pienen metsäosuuden jälkeen pääsimme merenrantaan. Meri on mielestäni jopa hieman pelottava ja kunnioitusta herättävä. Tyynenä se on kuitenkin yksi niistä maisemista, joka saa mielen rauhoittumaan. Merimaisemassa kokee sen saman, kuin vaikka istuessa korkealla kalliolla ja katsoessa kaukaisuuteen. Kun näkee horisontin, eikä tarvitse kiinnittää katsetta mihinkään.

Meren äärellä rantakalliot ovat suuret verrattuna järvimaisemaan ja ne jatkuivat pitkälle metsäänkin. Vaikka puustoa ja muuta kasvillisuutta alkoi kasvaa jo kallioiden päälle, tiesi silti olevansa vielä meren äärellä.

Merenrannasta matka jatkui metsämaisemiin. Meri onneksi pilkahteli pitkin matkaa lahdelmina ja rantakallioina.

Ennen polun kääntymistä metsäiselle luontopolulle, vastaan tulivat Syrakin portaat, jotka oli rakennettu 1800-luvun lopulla ja saaneet nimensä rakentajansa Syrak Mussalon mukaan. Sen verran jäi mietityttämään, miksi keskelle metsää oli ylipäätään tällaiset portaat rakennettu. Ensimmäisen löytämäni lähteen mukaan lähellä oleva lähde oli toiminut vedenottopaikkana niin saarelaisille kuin veneilijöillekin. Portaat siis tämän tiedon varjossa helpottivat vedenkantoa. Toisen lähteen mukaan ne olisi rakennettu nuotanvetoa varten.

Portaiden jälkeen mäen päältä polku haarautui metsäiselle luontopolulle. Paikan historiasta oli kertomassa mm. kolmiomittaustorni, josta jäljellä olivat enää kiinnitysraudat.

Kolmiomittauksella on Suomessa pitkä historia aina 1700-luvulta asti, kun Maupertuis osoitti pohjoisemmassa Suomessa astemittauksella, että maapallo navoiltaan litistynyt. Tätä seurasi 1800-luvulla rakennettu Struven ketju, joka avulla mitattiin maapallon muotoa ja jonka pohjalta luotiin mm. Suomen yleiskartta. Suomen itsenäistymisen aikoihin aloitettiin systemaattiset kolmiomittaukset, jotka jaettiin kolmeen luokkaan. Ensimmäisten mittausten aikana kartoitettiin perusverkosto, jota täydennettiin toisen ja kolmannen luokan kolmiopisteillä. Myöhemmin kolmiomittaustornit on korvattu satelliittimittauksilla.

Toinen mielenkiintoinen, historianhavinaa herättävä muodostelma on valtava kivikasa kalliolla. Jos paikalla ei olisi ollut infotaulua kertomassa sen alkuperää, en olisi kuunaan arvannnut, että kyse on jatkosodan ajalta jääneet, valonheittimiä tukemassa olleet kivet.

Metsäinen luontopolku oli nimensä veroinen. Se mutkitteli erilaisissa metsätyypeissä aina lehdosta vanhaan kuusimetsään. Ainoa poikkeus oli, kun polku poikkesi hetkeksi metsästä kulkemaan voimalinjojen viereen. Tässä oli myös kohta, missä meinasimme mennä harhaan. Voimalinjojen vieressä oli verkkoaita, jonka portissa luki luontopolku. Hetken epäröityämme ja jopa portista läpi mentyämme palasimme takaisin haarautuneelle polulle. Polku kulki siis aidan viertä, ei sen läpi. Jos reittiä kulkee vastapäivään, ei tule mieleenkään harhautua, mutta myötäpäivään mennessä tämä hämmensi.

Tämäkin polku poikkesi kerran merenrantaan. Kallioilla olisi ollut hyvä paikka nauttia eväitä, koska reitillä ei ole laavua eikä tulentekomahdollisuutta.

Lopulta tämä metsäinen reitti palasi samaan kohtaan, kuin mistä oli lähtenytkin ja jatkui vielä sinisin merkein toista luontopolkua pitkin takaisin lähtöpisteeseen.

Santalahden luontopolku on oikein mukava päiväretkikohde, jossa on selkeät opasteet, mielenkiintoiset infotaulut ja mahdollisuus eripituisiin reitteihin. Esteetön reitti ei kuitenkaan ole ja rannan kalliot sekä pitkospuut olivat näin syksyllä aika liukkaat.

Kuvat minusta: Mirkka Eloranta

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *