Alkaa olla jo se aika vuodesta, kun luontoon pitää lähteä jo aamusta. Varsinkin, jos haluaa viettää siellä aikaa yhtään pidempään. Hämärä alkaa tulla jo ennen neljää ja jos mukana ei ole tasku-/otsalamppua tai muuttolintujen suuntavaistoa, onkin ihan fiksua vietellä hämäränhyssyä jossain muualla kuin keskellä metsää.
Me otimme kuitenkin päivän valoisasta ajasta kaiken irti ja ajelimme aamuvarhaisella kohti Paistjärven retkeilyaluetta. Tarkoituksena oli käydä Pirunkirkolla ja kävellä Ketturiutan polkua.
Ajoimme auton Niinilammen rannassa olevalle parkkipaikalle (osoite Pirunkirkko 60, Heinola kk). Parkkipaikan vieressä, lammen rannassa on tulentekopaikka ja puucee.
Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään. Alkupätkä aina Simonlammen parkkipaikalle saakka oli metsätietä. Tässä pätkällä ehti hyvin vaihtaa kuulumisia ja katsella, kuinka maisema tien vieressä vaihtui metsästä suomaisemaan.
Reitistä ainakin puolet matkaa kulkee leveämpää metsätietä, mutta sen kääntyessä takaisinpäin, jatkuu reitti metsäpolkuna. Maisema vaihtuu metsäiseen, vehreään luontoon. Saamme ihastella vanhempaa havumetsää ja lehtimetsää, pientä Simonlampea, jonka reunat ovat kovin soistuneet ja joka laskee Iso-Vuorttuseen. Matkalle mahtuu myös suomaisemaa, puroja, pitkospuita.
Iso-Vuorttusen rannalla ei ole tulentekopaikkaa, mutta tässä voisi olla kaunis paikka istahtaa ja syödä eväitä. Mekin pidimme tässä pienen tauon kuvaillen ja ihastellen maisemia. Vastaan ei ollut tullut tällä reitillä vielä kukaan ja kaikki oli niin hiljaista.
Järven rannasta polku lähtee kohoamaan kohti Härkävuorta ja tiedämme, että Pirunkirkko alkaa olla lähempänä. Tätä reittiä kulkiessä Pirunkirkolle saavutaan sen laelta. Talvella mäki kallion yläreunalta alas pitäisi varmasti laskea persmäellä ja vähän hirvitti nytkin, että pitääkö tossu vai ei.
Pirunkirkon lipan alla sitä tuntee itsenä pieneksi. Kallio nousee jylhänä lippana kohti korkeuksia. Sen alle mahtuisi ties kuinka monta ihmistä sateensuojaan.
Me pidimme tässä tauon ja istuimme kallion edessä olevalla penkillä ties kuinka pitkään. Tuijottelimme kallion laelle ja seurasimme alastippuvia vesitippoja. Ehkä voisi sanoa, että hulluilla on halvat huvit jne., mutta tippojen alasputoamista voisin verrata takkatulen tuijotteluun. Jotain rauhoittavaa tässäkin oli.
Pirunkirkolta polku jatkui vielä takaisin lähtöpisteeseen Niinilammelle. Alun metsätieosuutta lukuunottamatta reitti oli tosi kiva päiväretkeilyyn. Tässä vaiheessa vuotta pitkospuut ja kalliot olivat liukkaat. Pirunkirkolle saavuttaessa Iso-Vuorttuselta päin hieman hirvitti aika äkkijyrkkä alamäki ja rappuset, joissa ei ollut kaidetta.
Reitti on merkitty keltaisin tolppa- ja maalimerkein. Eksymisen vaaraa reitillä ei ollut, mutta varsinkin näin syksyllä keltaiset tolpat sulautuivat aika ajoin hyvin maastoon. Reitin kokonaispituus oli noin 4,5 km.
Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen
Kiitos tästä vinkistä! Tänne suunnataan varmaan jo tulevana viikonloppuna 🙂
Lämmin suositus. Kannattaa samalla retkellä käydä myös kävelemässä Ketturiutan ja Kannaksen välinen reitti.