Olen käynyt lukemattomia kertoja kuvailemassa Korian sillan alla ja kävellyt sen reunoja. Olen käynyt kuvaamassa Kymijoesta nousevaa aamu-usvaa, sateen jälkeistä sumuista maisemaa, pakkasen valkaisemia puita, ruskaa, kevään heräämistä. Olen kävellyt joenrantaa ja nähnyt siellä laavun sekä rautaisen kaarisillan. Ihmetellyt, mitä ihmettä tuollainen silta tekee tällaisessa paikassa. Enkä ollut kuullutkaan ennen viime kesää, että siellä menee luontopolku.
Mietin paikalle ajaessani, että jätänkö auton Korian sillan kupeessa olevalle parkkipaikalle ja kävelen sillan yli ja alas rantaan polkua pitkin laavulle ja lähden siitä eteenpäin vai menenkö Pioneeripuiston luontopolun netistä löytämäni osoitteen mukaan. Päädyin jälkimmäiseen ja ajelin parkkipaikalle osoitteeseen Pioneeritie 1, Koria.
Hetken aikaa mietin parkkipaikalla, että mistä ihmeestä luontopolun alku mahtaa löytyä, kaivelin kartan esiin ja suunnistin kohti jokea. Siellä jossain sen täytyy olla. Hyvä maamerkki olivat tiilikuutiot, joiden vieressä kulkeva tie vei koululle. Koulun kulmalta vasemmalle käännyttäessä näkyykin jo tien laidassa oleva ensimmäinen infotaulu. Suosittelen kulkemaan reittiä vastapäivään sinisien nuolien osoittamaan suuntaan.
Polkua ei tarvitse kauaa kävellä, kun se tuo jo Kymijoen rantaan. Rannassa pilkottaa vanha rautainen kaarisilta, joka on tuotu Venäjältä sodan aikana. Rannassa on tämän sillan lisäksi laavu ja infotaulu, joka kertoo joen ylittävästä Korian sillasta ja sen historiasta. Vastarannalla näkyy Puolustusvoimien vesistökalustovarasto.
Rannasta jatkan matkaa polkua pitkin, joka koukkaa hetkeksi kohti metsää ja siitä takaisin joen varteen. Joen vartta pitkin on mukava kulkea ja katsella jokimaisemaa. Pioneerimetsä on toiminut aikanaan varusmiesten harjoitusalueena, mutta on saanut sittemmin metsittyä rauhassa.
Kymijoen vartta aikani kuljettuani polku kääntyy kohti metsää ja lähtee viemään Ahkojan vartta pitkin. Maisema näyttää hyvin koskemattomalta ja mietin, että tämä täytyy nähdä myös keväällä ja kesällä. Ahkojan alue kuuluu osana Natura 2000-verkostoon ja osa sen rantalehdosta on myös luonnonsuojelualuetta.
Polku nousee alussa Ahkojaa korkeammalle. Joen uoma menee sen verran alhaalla ja rinne on hyvin jyrkkä, joten ensimmäisenä ei tule mieleen lähteä tutkailemaan Ahkojaa yhtään lähempää. Veden virtauksesta aiheutuva kohina kuuluu kuitenkin voimakkaana ja juuri kun olen ehtinyt mielessäni harmitella, miksi polku kulkee niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana vedestä, kaartaa polku kohti Ahkojan reunaa ja pääsen ihailemaan virtaavaa vettä ihan läheltä.
Silta vie ensin Ahkojan yli ja hetken päästä vielä toinen silta palauttaa minut takaisin vastarannalle. Metsäisin osuus tästä polusta on kuljettu ja matka jatkuu leveämmällä hiekkatiellä, jonka molemmin puolin voi ihailla vanhaa kuusimetsää.
Lopulta reitti poikkeaa hetkeksi takaisin metsään ja vastaan tulee sodanaikaisia juoksuhautoja, kunnes polku vie taas hiekkatielle ja reitin alkupiste näkyykin jo etuviistossa vasemmalla.
Reitin kokonaispituus on vajaa 3 kilometriä ja se on mielestäni helppokulkuista maastoa. Polku oli kokonaisuudessaan hyvässä kunnossa. Osaa polun varrella olevista reittimerkeistä oli yritetty kaataa tai taivuttaa (oi miksi?) ja kerran, pari mietin, että meneekö polku oikeasti merkin ohjaamaan suuntaan vai onko tässä jonkun tekemä ”pieni käytännön pila”.
Parkkipaikalle takaisin kävellessä pääsin vielä ohjeistamaan paria autolla vierelle ajanutta ihmistä siitä, mistä luontopolku lähtee. Ilmeisesti en ollut ainut, jolle tämä ei ollut ihan selvää. Pieni opastekyltti luontopolun suuntaan parkkipaikalle voisi olla kova juttu.
Kaikenkaikkiaan tykkäsin polusta, sen infokylteistä ja aion palata tänne varmasti uudestaan eri vuodenaikoina.