Haikolan luontopolku ei ole se tavanomaisin luontopolku, jossa kuljetaan metsässä tai noustaan kallioiden päälle ihailemaan maisemia. Kyse on kulkemisesta kosteikon laidalla ja poikkeamisesta laavulle. Reitin alkupää löytyy pellonlaidasta. Osoite Haikolantie 320, Levänen, ei ihan osu parkkipaikalle, mutta Taipalsaaren suunnasta tultaessa parkkipaikka on tien vasemmalla puolella hetkeä ennen navigaattorin ”perillä” -ilmoitusta.

Luontopolku kulkee pellon laitaa, jonka oikeaa reuna rajautuu Karvajalan kosteikkoon. Vaikka puut ovat jo tähän vuodenaikaan alastomat, nousevat heinät ihastuttavan ruskean eri sävyissä ja täysin tyynestä vedenpinnasta heijastuvat luonnon kuvat.

Polku jatkuu sillan yli mentäessä pitkospuina, jotka ovat kiitettävän leveät ja helppokulkuiset. Sillan jälkeen vasemmalle käveltäessä pääsee pienvenelaiturille ja oikealle jatkuu pitkospuut laavulle.

Luontopolku on avattu vuonna 2003, samana vuonna, kuin Karvajalan kosteikkoa alettiin perustamaan. Tuolloin se oli lähes umpeenkasvanut. Kosteikko on vaatinut paljon talkootyötä, jotta vedenlaatua on saatu parannettua.

Laavulla oli fasiliteetit hyvin kohdillaan, jos olisi tulet halunnut tehdä. Puucee, puut sekä nuotiolla käytettävät pannut ja kattilat löytyivät kaikki. Huomasi, että laavusta oli pidetty hyvää huolta.

Haikolan luontopolku ja Karvajalan kosteikko ovat mukava, pieni retkikohde, jonne on helppo mennä. Kosteikko on varmasti kaunis näky myös kesäaikaan, kun se on vehreimmillään. Itse pidin myös tästä syksyisestä versiosta. Kokonaismatka on alle 2 kilometriä ja reitti palaa laavulta samaa polkua takaisin.

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.