Valkmusan kansallispuiston Läntisen keitaan lenkistä (Simonsaari) kirjoitin jo oman tarinan, vaikka kävimmekin nämä kaksi kohdetta saman päivän aikana. Ajellessamme Simonsaaresta kohti Moronvuorta (Suolinnantie 740, Pyhtää) ei olisi uskonut, että Läntisen keitaan lenkin puolivälissä olisi lukenut Moronvuori 2,7 km. Talvella läpi suon kulkeva hiihtopolku olisi ollut todellinen oikopolku verrattuna siihen, että Läntisen keitaan lenkin parkkipaikalta Moronvuoren parkkipaikalle oli matkaa yli 20 kilometriä ja ajomatkaan meni reilusti yli puoli tuntia.
Ajoreitistä viimeiset 10 kilometriä ennen parkkipaikkaa olivat tähän aikaan vuodesta paikoittain aika hurjassa kunnossa. Vesilammikot hiekkatiessä olivat kuin pieniä lampia ja mennessä kieltämättä vähän hirvitti ajaa niiden läpi. Ystävällenikin taisin sanoa, että onhan meillä ikkunat kiinni. Ihan niin syvälle ei onneksi tarvinnut kuitenkaan auton kanssa sukeltaa.
Parkkipaikalta Moronvuorelle oli matkaa noin 2 kilometriä ja koska kyseessä oli janareitti, palattiin samaa reittiä takaisin. Reitti oli kokonaisuudessaan helppokulkuinen ja suurin osa siitä kulki metsätietä myöten.
Suo kulki mennessä vasemmalla puolella ja sen reunalle kulki aika ajoin pikkupolkuja. Reitin varrelta lähti myös useampia muita eripituisia reittejä, jotka ovat talvella myös hiihdettävissä.
Metsätietä aikamme kuljettuamme saavuimme Piifeltin salmelle ja sen ylitettyämme reitti kapeni pikkuhiljaa poluksi. Oikealla puolella alkoi kallio kohoilla korkeammaksi ja korkeammaksi. Olimme saapuneet Moronvuorelle. Polulta näkyi selvästi suuri halkeama kalliossa ja sinne vei pienempi polku.
Moronreiäksi nimetty halkeama jatkui kallion yläreunalle ja sinne mahtui aikuinen juuri ja juuri sisälle. Montaa askelta kallionkoloon ei pystynyt ottamaan, mutta sen verran piti olla utelias, että kaivelin otsalampun repusta ja tähyilin halkeamaan syvemmälle.
Moronvuoren kallioleikkaus jatkui vielä hetken matkaa ja kallio muuttui sammalen peittämäksi satumetsäksi. Tästä tunnelmallisesta metsänkohdasta olikin enää vain pieni matka Moronvuoren päivätuvalle.
Nykyään päiväkäytössä oleva Moronvuoren päivätupa on vanha niittypirtti, joka on rakennettu todennäköisesti 1930-luvulla. Tupaa käytettiin taukopaikkana ja tarvittaessa siinä myös yövyttiin. Tuvan vieressä on jäljellä enää nyt jo metsittyneet/puskittuneet vanhat pellot. Tupa jakautuu kahteen osaan, joista toinen oli varattu ihmisille ja toinen hevosille.
Nykyään tämän sympaattisen tuvan pihapiirissä on tulentekopaikka ja puucee. Tuvan pihapiirissä saa yöpyä, mutta tupa itse on tarkoitettu vain päiväkäyttöön.
Me istuskelimme hetken nuotiopaikalla ja juttelimme niitä näitä muiden paikalla olleiden retkeilijöiden kanssa. Eväät olisivat olleet hyvä idea, mutta tällä kertaa mukanamme oli vain kahvia.
Päivä oli ollut todella kaunis jo heti aamusta ja kevyt lumipeite havujen oksilla toi niin jouluisen tunnelman. Kuitenkin kävellessämme takaisin kohti parkkipaikkaa, alkoi sadella vettä ja pian ensilumen tuoma valoisuus ja valkoisuus olivat muuttuneet taas perusharmaaksi marraskuuksi.
Valkmusaan lähdettäessä nämä kaksi reittiä kannattaa yhdistää, mutta ottaa huomioon pitkähkö siirtymisaika reitiltä reitille. Suolla eli Läntisen keitaan reitillä ei ihan ymmärrettävistä syistä tulentekomahdollisuutta ole, joten evästelyt kannattaa säästää Moronvuorelle, jos tulia tarvitsee tehdä.
Kuva minusta: Anna-Karoliina Pelto