Joulu alkaa jo selvästi kolkutella nurkan takana, kun ajatukset kääntyvät koko ajan helpommin pois kirjoittelusta. Lahjat olen kaikki ostanut tänä vuonna verkosta ja nyt sitten jännätään, ehtiikö jokainen paketti perille ennen jouluaattoa. Siinäpä hieman erilaista jännitettävää tähän muutenkin erilaiseen jouluun, jota vietämme ihan vain omalla porukalla.
Olen tänä vuonna ollut niin monesti kiitollinen näistä metsäretkistä ja luontopoluista. Metsässä arki ja varsinkin sen tänä vuonna tuomat muut ajatukset unohtuvat. Monesti metsässä on vain tämä hetki.
Ja sitten on näitä polkuja, joita kulkiessa moni murhe tuntuu niin pieneltä. Joissa pääsee ihan konkreettisesti katsomaan, mitä on ollut ja siltkään edes villeimmällä mielikuvituksellakaan ei pysty kuvittelemaan, mitä todella on ollut.
Ystäväni kanssa ajelimme itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla Virolahdelle. Auton jätimme Bunkkerimuseon parkkipaikalle (Vaalimaantie 1318, 49960 Ala-Pihlaja), jonka vierestä Tuntemattoman polku lähti. Kiersimme reitin vastapäivään, koska näin reitin loppupäähän osuisi laavu, jossa meillä oli tarkoitus syödä eväät.
Polku oli merkitty turkoosein merkein ja eksymisen vaaraa ei ollut. Alkumatkan kuljimme helppokulkuista metsätietä pitkin. Ensimmäiselle korsulle saavuttuamme kaivelimme otsalamput esiin ja kurkimme sisään umpipimeään korsuun. Aivan korsun perällä kajasti hieman valoa konekiväärin ampuma-aukosta, mutta ilman lamppua ei korsuun kannata mennä.
Korsulta matka jatkui soisen metsän läpi, jonka lukemattomat suopursut olivat ottaneet omakseen. Pikkuhiljaa metsä väistyi ja kävelimme pitkin hakkuuaukean reunaa ja lopulta sen läpi. Hakkuuaukean jälkeen polku kääntyy takaisin metsään ja jäämme ihailemaan luonnon tekemiä taideteoksia; puron pohjalle jääneitä lehtiä, maasta nousevia jääkukkia tai juuri ja juuri jäätynyttä vettä, jonka pintaan on muodostunut mitä kaunein kuvio.
Koko matkan ajan aina silloin tällöin polun viertä seuraili suurista kivenlohkareista rakennettuja panssarikiviesteitä. Niiden läpi ei taatusti yksikään moottoroitu ajoneuvo päässyt kulkemaan ja varmasti joka kerran näitä nähdessämme mietimme ääneen, että on tuossa ollut rakentaminen.
Matkan varrella oli useampiakin korsuja, jotka huomasi vasta, kun ne olivat aivan vieressä. Ne olivat maastoutuneet todella hyvin luontoon ja en ihmettelisi yhtään, vaikka joku olisi jäänyt meiltä huomaamattakin.
Reitin varrella on Tuntematon Sotilas-elokuvasta tehtyjä tauluja ja ne sopivat mielestäni hyvin reitille. Lausahduksia ja ajatelmia on mukava lukea ja jälkikäteen huomasimme, että tauluihin olisi ollut ”piilotettuna” tietovisakin.
Monesti luontopolkujen varrelle on tehty esimerkiksi erilaisia infotauluja tai muuta nähtävää, mutta kyllä yleensä mieleenpainuvimpia hetkiä ovat ne luonnon omat nähtävyydet. Tällä kertaa saimme kokea vain hetken kestäneen, mutta sitäkin kauniimman auringonpilkahduksen, joka siivilöityi puiden läpi.
Polku oli juuri kulkenut vanhan kuusimetsän läpi ja teki käännöstä vasemmalle, kun aurinko alkoi paistamaan pilvien raosta. Aivan kuin se olisi odotellut meitä tulevaksi juuri polun tiettyyn kohtaan ihan vain näyttääkseen, että ei tämä vuodenaika aina pelkkää harmaata ole.
Loppumatkasta istahdimme laavulle ja tapasimme naisen, joka oli tullut viettämään rauhallista vapaapäivää laavulle evästellen ja nauttien hiljaisuudesta. Siinä eväitä syödessämme tarkastelimme laavun seinässä ollutta karttaa, joka kertoi noin 50 km pituisesta Salpapolusta ja kieltämättä siinä ääneen mietimme mahdollisuutta yön tai kahden yön yli reissulle kävelemään tätä reittiä ensi kesänä.
Laavulta oli enää kivenheiton matka Bunkkerimuseon pihaan, jossa kiersimme vielä pihapiirissa olleen reitin ja tutustuimme mm. pallokorsuun, sen vieressä olleeseen pallokorsun ulkomuottiin, erilaisiin tykkeihin ja muihin asioihin, joita ei välttämättä ihan joka päivä näe.
Tähän aikaan vuodesta Bunkkerimuseo ei enää ollut auki, mutta onneksi emme antaneet sen häiritä. Nähtävää oli usemmaksi tunniksi, vaikka polun kokonaispituus oli alle 5 km.
Lisäksi kävimme katsomassa parkkiapaikan vieressä olevia kylttejä, joissa oli erilaisia jumppaohjeita. Tässä olisi saanut tehtyä vaikka kiertoharjoitteluna hyvät treenit. Lisäksi parkkipaikan vierestä lähtee toinenkin luontopolku, Erämaan polku, jota tällä kertaa emme kiertäneet.
Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen