Portimon polut ovat noin 40 kilometrin pituinen polkuverkosto, joka kulkee Haminan pohjoispuolen pienten kylien välillä. Sana portimo tarkoittaa näätäeläintä ja se vilahtelikin infotauluissa, joita oli mukavasti matkan varrella.

Me emme sentään koko tuota 40 kilometriä päiväreissullamme tallanneet, vaan lähdimme liikkeelle Kitulan kisapirtiltä (Kitulantie 52), joka on Portimon polkujen aivan pohjoisosaa. Reitti lähti heti parkkipaikan reunalta, tien toiselta puolelta. Tarkoituksemme oli kävellä Viitavuoren laavulle ja jatkaa siitä rengasreittiä takaisin.

Alkumatkan kuljimme pitkin metsätietä, jonka varrelle jäi yksi varsin vasta rakennettu laavu. Tästä jatkoimme vielä matkaa ja mielessä ehti jo käydä, josko reitti jossain kohtaa poikkeaisi metsäänkin. Ja poikkesihan se. Hieman ennen Viitavuoren laavua tien laidasta lähti polku metsään ja tarjosi aisteille enemmän nähtävää, kuin metsätiellä kulkeminen.

Polut ovat rakennettu hankerahoituksella ja niitä on viime kesän aikana uudistettu ja kunnostettu. Nykyään polkuja ylläpidetään Vehkalahden Veikkojen toimesta talkoovoimin. Ja hyvin huolto olikin pelannut. Viitavuoren laavulla oli puut lajiteltu isompiin ja pienempiin ja paikalla oli lisäksi lappu, joka kertoi, missä kasassa oli kuivaa puuta. Laavu itsessään oli pidetty siistinä. Ja jopa puuceessä oli vessapaperit ja käsidesit ”talon puolesta”.

Laavulla teimme tulet ja ystävämme jäi valmistelemaan meille lounasta sillä aikaa, kun kävimme toisen ystäväni kanssa ihastelemassa maisemia lähellä olevalla Vahjärvellä. Rantakallio nousi korkealle ja tarjosi näkymän pitkälle yli järven.

Rannassa oli myös pieni luola, Rapakammari, jonne mahtui juuri ja juuri sisälle, kun vähän kyykisteli. En tiedä, kuka luolalle on aikanaan nimen keksinyt, mutta oikeastaan tuon osuvampaa nimeä luolalle ei voisi antaa.

Olimme koko aamun saaneet kulkea keskenämme ilman, että olisimme tavanneet yhtään kanssaretkeilijää. Laavullekin saapuessamme paikalla ei ollut ainuttakaan sen aamun aikana tallattua jälkeä. Pikkuhiljaa lounastellessamme paikalle alkoi valua retkiseurueita ja lähtiessämme laavulta voisin sanoa, että siellä oli jo melkein ruuhkaa.

Lounaaksi herkuttelimme tällä kertaa ystävämme valmistamalla fonduella ja ei ole muuten fondue maistunut koskaan näin hyvältä, kuin mitä se oli luonnossa nautittuna. Aivan loistava idea, joka on kuitenkin helppo toteuttaa pienillä esivalmisteluilla.

Viitavuoren laavulta matka jatkui taas metsätietä pitkin. Nyt matkan varrella oli kuitenkin jos ja vaikka mitä hienoa nähtävää. Kallionrinnettä alas valuva vesi oli muodostanut jäätyessään mitä kauneimpia ja erikoisempia veistoksia. Saman kallion seinämällä kasvoi iso puu, jonka juuret olivat paljastuneet, kun kallionseinämästä oli haljennut iso lohkare pois.

Metsätieltä reitti poikkesi taas metsään ja sama puro, jonka kulkua kalliolta alas olimme seuranneet jo aiemmin, tuli vastaamme taas. Nyt se oli saanut jo hieman enemmän voimaa ja leveyttä. Silti se solisi tasaisena virtana rinnettä alas, jonne se oli ajan saatossa muovannut itselleen oman väylän. Puron reunoille oli jäätynyt kauniita muodostelmia ja niitä ihastellessa olisi puron äärellä voinut viettää aikaa vaikka kuinka.

Purolta matka jatkui vielä metsäpolkua pitkin, kunnes se saavutti paikan, josta olimme jo kerran kulkeneet. Metsätieltä olikin enää pieni matka takaisin parkkipaikalle.

Näitä Portimon polkuja täytyy kävellä vielä tulevaisuudessa lisää. Tämä kulkemamme reitti oli noin 5 km pituinen ja pääosin helppokulkuinen. Viitavuoren laavulle pääsee metsäteitä pitkin autollakin melko lähelle ja metsätien varressakin oli yksi laavu, jonne pääsee autolla ihan viereen.

Tämä Kitulan ympäristössä oleva lenkkireitti oli oikein mukava päiväretkikohde, vaikka alkumatkasta (kiersimme vastapäivään) maisema olikin ajoittain hieman yksitoikkoinen ja kulki pitkin metsätietä. Tosin loppumatkasta tämä unohtui jo täysin, kun saimme ihastella luonnon muovaamaa kauneutta pikkupoluilla.

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *