Enpä olisi varmasti näistäkään kohteista koskaan kuullut, ellen olisi saanut ystävältäni kutsua tutustumaan hänen kotimaisemiinsa; Liikkalaan, Sippolaan ja Ruotilaan. Kirjoittelinkin jo aiemmin yhdestä tämän retkipäivän kohteesta, Hevoshaan arboretumista, joka jätti ainakin minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ja jonne täytyy lähteä seikkailemaan vielä uudestaan kesäaikaan.

Päivä alkoi kuitenkin tutustumisella vanhan paperitehtaan raunioihin. Jätimme auton Pitkäkoskentien varteen heti sillan jälkeen oikealle (Pitkäkoskentie 65, Ruotila voisi olla hieman suuntaa-antava osoite) ja jatkoimme jalan joen vartta kuljettelevaa polkua pitkin.

Pikkuhiljaa metsästä alkoi ilmestyä sinne kuulumattomia esineitä, jotka luonto on verhoillut vuosikymmenten saatossa. Polun varrella on sammaloituneita, aikanaan tehtaan käytössä olleiden koneiden osia ja yhtäkkiä keskeltä metsää aukeaa vanhaan tehtaan rauniot.

Vaikuttavinta itsestäni on ehkä se, kuinka suuri voima luonnolla on. Kuinka se ottaa takaisin sen, mikä siltä on joskus viety.

Näky on jollain lailla absurdi ja samalla surullinen tai hämmentävä. En oikein osannut päättää kumpi, vai molempia. Pitkäkosken paperitehdas ja puuhiomo rakennettin aikanaan vuonna 1916 Summanjoen varteen tänne Kouvolan Sippolaan ja toiminta alkoi vuonna 1921.

Lama kuitenkin ajoi tehtaan toiminnan lopettamiseen vasta kaksi vuotta sen avaamisen jälkeen. Toiminta elvytettiin uuden omistajan myötä vuonna 1926 ja se ehti toimia kuusi vuotta ennenkuin tulipalo tuhosi tehtaan lopullisesti.

Nykyään paikalla on enää rauniot. Vanhan tehdassalin lattia kasvaa pensaikkoa ja varvikkoa, katolta nousevat jo hyvään ikään ehtineet kuuset. Suuri betonirumpu on puoliksi tuhoutunut ja kiipeämme sen sisään.

Raunioita voisi kierrellä vaikka kuinka pitkään. Silmään osuu rakennuksen holvikaaria, sammaloituneita kiviä perustuksista, paljon pieniä yksityiskohtia. Kokonaiskuvaa siitä, millainen tehdas on joskus ollut, on melko mahdoton kuvitella. Vaikuttavinta itsestäni on ehkä se, kuinka suuri voima luonnolla on. Kuinka se ottaa takaisin sen, mikä siltä on joskus viety.

Jatkamme matkaa tehtaan ohi joen varteen. Summanjoki virtaa tasaisena ja juuri ennen tehtaan raunioita sen virtaus muuttuu voimakkaammaksi. Aivan tehtaan jälkeen joki tekee pienen mutkan ja sen meno rauhoittuu taas kuljettelemaan vettä kaikessa rauhassa kohti Suurijärveä ja lopulta Suomenlahteen.

Kävelemme samaa polkua pitkin takaisin autolle ja jatkamme seuraavaan retkikohteeseen, Uolevinkirkolle. Tähän kohteeseen tuskin olisin löytänyt itse, mutta veikkaan, että paikallisille se on varmasti tuttuakin tutumpi paikka.

Jätämme auton Ruotilantien (Korjuksentie) varteen (karkea arvio osoitteesta olisi Ruotilantie 807-809) pienelle hiekkatielle, jota pitkin jatkamme matkaa jalan. Karttapaikan mukaan Uolevinkirkko jäisi juuri tien toiselle puolelle ja tämä kohde sijaitsisi Suurilla kalliolla. Ota tästä nyt sitten selvää, mutta ilmeisesti kohteemme kuitenkin kulkee nimellä Uolevinkirkko. Enkä ihmettele yhtään miksi.

Metsä väistyy pikkuhiljaa kallioiden ja jäkälän tieltä ja edessä aukeaa valtavat kiviröykkiöt. Väkisinkin käy mielessä se voima, jolla ne mitä ilmeisimmin jääkauden aikana ovat siihen siirtyneet.

Aivankuin nämä kivet olisivat vain yhtäkkiä päättäneet jäädä siihen porukalla antaen muiden jatkaa matkaa. Olisi mielenkiintoista saada lisää tietoa näiden synnystä ja siitä, mistä nimi Uolevinkirkko tulee.

Kivet ovat asettuneet erilaisiksi muodostelmiksi. Niiden koloon on muodostunut pieni katos, joka tarjoaa suojan sitä kaipaavalle. Mieli tekisi kiipeillä ja hypellä kiveltä toiselle, mutta syksyn sateiden liukastamien sammalaiden ja jäkälien vuoksi tyydyn kiipeämään vain parille kivelle.

Kivien luona on jyrkänne, josta maisema avautuu jo lehtensä tiputtaneen koivikon läpi pelloille ja siitä kohti Liikkalaa.

Illemmalla kotiin ajellessani naurahdan mielessäni, että enpä olisi uskonut, että näinkin pienissä kylissä olisi näin paljon nähtävää. Ja samalla kiitän vielä kerran mielessäni ystävääni, joka tuntee niin suurta ylpeyttä ja mielenkiintoa oman kylänsä nähtävyyksiä kohtaan, että haluaa tehdä koko päivän kestäneen retken kanssani. Itse olin todella vaikuttunut kaikesta näkemästäni. Näiden kohteiden lisäksi sain nähdä vielä Liikkalan vallit ja riippusillan. Ja voisin vaikka lyödä vetoa, että tässä ei todellakaan ollut vielä kaikki.

Kuvat minusta: Sini Immonen

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *