Pappikallion luontopolku sekoittuu varmasti helposti samalla alueella olevaan kuntorataan ja on monille se ns. oma lähimetsä, jossa tulee reippailtua sekaisin niin kuntopolkua, kuin luontopolkuakin pitkin. Itse lähdin kävelemään reittiä ajatuksena kävellä vain merkittyä luontopolkua pitkin.
Reitti lähtee osoitteesta Mäntykuja 2, Kouvola, jossa on parkkipaikka. Polun alkupäässä on hieman elämää nähnyt kyltti ja infotaulu, jota on kieltämättä hieman haastavaa lukea, koska jollain on ollut tarve käydä sotkemassa sitä. Myöskään kyltissä roikkuva verkko-osoite ei taida olla ihan ajantasainen, ellei tarkoituksena oikeasti ole mainostaa nettikasinoa. Tuskin.
Lähden kulkemaan tätä noin 2,5 km reittiä vastapäivään. Luontopolun alku kulkee kuntopolkua pitkin ja erkanee siitä metsään hetken päästä. Reitti on merkitty sinisin reittimerkein. Polku nousee kalliolle ja sen laella katselen, kun ihmisiä kulkee alhaalla menevää kuntopolkua pitkin.
Reitti laskeutuu alas kalliolta ja jatkuu melko luonnontilaisena metsänä ylittäen aina välillä kuntopolun. Aika ajoin kadotan reittimerkit ja polkujakin risteilee enemmän kuin yksi. Reittimerkit ovat selvästi parhaat päivänsä nähneet ja kaivelen kännykästä reitin kartan. Eksymisen vaaraa toki täällä mielestäni ole, koska reitti kulkee kuitenkin kuntopolun yhteydessä ja on taajama-alueella.
Polulla kulkiessani mietin reittimerkkien numeroita ja mistähän mahtaisi löytyä niille infot. Muutaman infotaulun löydän matkan varrelta ja niitä onkin ihan mukava pysähtyä lukemaan.
Reitin varrella on myös pitkospuita kulkeva osuus, jonka viertä pystyi onneksi myös kulkemaan. Sen verran syksyisistä ilmoista kosteutta ottaneina pitkospuut olivat niin liukkaat, että lensin komeassa kaaressa metsän puolelle selälleni. Ensimmäisenähän sitä tulee aina mieleen, kun toteaa, että eipä tässä kolhua ottanut kuin ego, että näkikö kukaan. Ei nähnyt.
Pitkospuita käsittävä osuus oli kaunista, vanhaa metsää ja kaatumisen lisäksi tulin pysähdelleeksi useampaan otteeseen, kun jäin katselemaan metsän pieniä yksityiskohtia.
Hieman ennen reitin puoliväliä se poikkesi Pappikalliolle, jonne oli rakennettu näköalapaikka. Se on toiminut sotian aikana louhoksena. Pappikalliolta lähtee polkuja joka suuntaan, mutta jos haluaa mennä merkittyä luontopolkua pitkin, täytyy palata samaa reittiä takaisin ja jatkaa reittiä pitkin kuntopolkua.
Itse olin niin utelias, että laskeuduin polkuja pitkin Pappikalliolta alas ja kävin katsomassa, miltä kallioleikkaus näyttää alhaalta katsottuna.
Reitti jatkui hyvän tovin pitkin kuntopolkua ja sen varrella oli levähdyspaikka, jossa oli mahdollisuus tehdä vaikka tulet ja evästellä. Tähän olisi helppo tulla vaikka vaunujenkin kanssa kuntopolkua pitkin.
Reitti poikkesi vielä kuntopolulta metsään, mutta kulki kuntopolun kanssa samansuuntaisesti kulkien vanhassa kuusimetsässä, jonka jälkeen se hyppäsi taas kuntopolun yli ja polku jatkui takaisin metsään. Tosin tällä kertaa se kulki jo niin lähellä kuntopolkua, että taisin pelästyttää siinä lenkkeilevän pariskunnan. Miettivät varmaan, että mitä tuo tuolla pusikossa puuhaa.
Luontopolun loppupuoli vei taas metsään ja saapui lopulta parkkipaikalle. Itselleni jäi vähän ristiriitaiset fiilikset luontopolusta. Jos tämä olisi lähimetsäni, nauttisin varmasti metsän poluista ja tunnelmasta. Poikkeaisin välillä kuntopolulle ja lähtisin taas tutkimaan metsää niiltä lukuisilta poluilta, jotka risteilivät pitkin metsää.
Luontopolku itsessään kuitenkin kaipaisi uusia reittimerkkejä ja opasteiden uusimista. Itselleni jäi siitä hieman sekava fiilis, kun en aina voinut olla täysin varma, kuljinko juuri luontopolulla vai jollain vähän sinnepäin menevällä polulla. Metsä itsessään oli kaunis, koska sen oli annettu olla luonnontilaisena. Jäinkin monta kertaa ihailemaan erilaisia luonnonmuovaamia pienempiä ja suurempia taideteoksia.