Lauantaiaamuna hieman silmät ristissä pakkailin reppua päiväretkellemme ja mietin, että miksi ihmeessä ihmisen pitää miettiä öisin asioita, joille ei yön pikkutunteina oikein mitään mahda. Varsinkin kun kyse on siitä, että pääsemmeköhän varmasti autolla retkikohteeseemme, onkohan lunta satanut liikaa, onko tietä aurattu, mitä jos auto hajoaa tielle, mitä jos suunnittelemani lounas ei olekaan hyvää.
Sinänsä ymmärrän pienen jännityksen auton kanssa, koska kyseessä on ensiretkemme ja vaikka kuinka ”uuden” retkeilyvarusteeni pitäisi olla ”vaikka läpi harmaan kiven” -varma, niin kyllä se vähän mietitytti. Ja kun oli sitä luntakin satanut vieläkin lisää.
Pikkuteitä ajellessamme hartiani alkoivat pikkuhiljaa laskeutua, kun ymmärsin, että auto tosiaan oli lupaustensa mukainen. Jopa sen viimeiset 3 kilometriä Heisaharjun parkkipaikalle, jonne tavallisella henkilöautolla ei olisi ollut ilman pohjakosketuksia asiaa. Jos aikanaan 1990-luvulla ajokortin saatuani Lada olisi ollut se viimeinen vaihtoehto ja edelle olisi mennyt jopa polkupyörä, kiittelin nyt oivaa valintaa ja Nivan nelivedon tasaista kulkua melko haastavalla tieosuudella.
Heisanharjulla (Viitasentie 345, 47710 Kouvola) olen käynyt monet kerrat niin kesällä kuin talvellakin. Etenkin kesällä paikka on kaunis ja harjumaisema kokemisen arvoinen. Merkittyjä reittejä on nelisen kilometriä, joista toinen kiertää ympyräreittinä rannan vierestä metsämaisemiin ja toinen janareittinä pitkälle harjumaisen niemen kärkeen ja takaisin.
Talvella parasta antia on taukopaikka, jossa on kaksi kotaa, joista toinen on varauskota. Taukopaikalle on matkaa vain 700 metriä, jonka pystyy kyllä kulkemaan, vaikka polut olivat lähes tyystin kadonneet ja lumi upotti aika ajoin polveen asti.
Teimme kotaan tulet ja valmistelimme lounaan. Nämä päiväretket ovat hyviä hetkiä testailla erilaisia retkieväitä, joita voi tarvittaessa myös kuivata pidemmille vaelluksille mukaan. Tällä kertaa pääruoka sai olla hieman kevyempi, koska ystäväni halusi yllättää minut jälkiruualla, joka oli kuulemma täyttävä.
Lounaaksi mukana oli kalakeiton ainekset ja vaikka resepti oli kokeilussa ensimmäistä kertaa, meni se jatkoon sellaisenaan.
Kookos-kalakeitto (kahdelle)
4 dl vettä
1-2 porkkanaa
½ palsternakka
1/4 kesäkurpitsaa
70 g tomaattipyrettä
1,5 dl kookosmaitoa
150 g kylmäsavulohta
ripaus mustapippuria
tilliä
Esivalmistelut: Kasvikset voi pilkkoa pieniksi kuutioiksi tai vetää suikaleiksi kuorimaveitsellä. Kylmäsavulohi kuutioidaan paloiksi.
Valmistus: Lisää veteen kasvikset ja keittele 5-10 minuuttia, jotta kasvikset hieman pehmenevät. Lisää joukkoon muut ainekset ja keittele 5-10 minuuttia.
Jälkiruokaa valmistellessamme ystäväni kaivoi repusta nuotiokäyttöön tarkoitetun vohveliraudan ja vaikka moista vekotinta ei varmasti painonsa vuoksi viitsisi kovin pitkälle vaellukselle ottaa mukaan, oli se tällaiselle päiväretkelle oikein passeli. Ja mikäs meidän oli siinä kodan hämärässä nauttia jälkiruokakahvista ja -vohveleista.
Lounaan jälkeen pakkailimme tavarat takaisin reppuihin ja lähdimme jatkamaan rengasreitille. Hetken matkaa käveltyämme totesimme, että polut ovat kadonneet niin lumen alle, että parempi palata samoja jälkiä pitkin takaisin ja tulla uudestaan, kun lunta ei ole ihan näin paljon.
Niemen kärjessä maisema avautuu selälle ja hiljaisuus oli täydellistä. Muutama lintu lauleli jo puissa, mutta muuten oli aivan hiljaista. Lähellä olevissa männyissä näkyivät ruskean ja vihreän sävyt, mutta ne muuttuivat nopeasti eri harmaiden sävyiksi, mitä kauemmas katsoi.
Vaikka ilmat ovatkin pääasiassa melko tasaisen harmaita, on varsinkin päiväretkiä tehdessä ihanaa se, että päivä alkaa tuntua jo hieman pidemmältä. Enää ei tarvitse suunnitella retkeä niin tarkkaan, jotta sen ehtisi tehdä valoisan aikaan.
Kotiin ajellessamme mietimme, että ei se ollut tämäkään retki hassumpi, vaikka jäikin hieman lyhyemmäksi, kuin mitä olimme suunnitelleet. Tällaisilla lumimäärillä on ihan ymmärrettävää, että kaikki luontopolut eivät vain ole kuljettavassa kunnossa. Onneksi on kuitenkin näitä laavuja ja kotia, joille pääsee viettelemään mukavia talvipäiviä ilman kiirettä tai tietoakaan ajankulusta.
Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen