19.9.2021
Eilen illalla saavuttiin määränpäähämme Aceboon ja lämpimän suihkun sekä ruuan jälkeen kaivauduin sängylle päivittelemään blogia, mutta nettiyhteys oli niin pätkivä, että jätin puuhan suosiolla tälle päivälle. Muutenhan tarkoitus on päivittää reissuamme päivittäin. Instagram päivittyy hieman reippaampaa tahtia @terhisn_tasapainossa tai Sinin @sini.nen. Juuri nyt istun ilta-auringon paistaessa kahvilan ikkunasta sisään, edessä punaviinilasi, maisema on kuin postikortista viinitarhoineen, kirkon torneineen, joiden taustallä näkyy vuoristo. Ei valittamista.
Mutta eiliseen. Startattiin aamu kukonlaulun aikaan vähän ennen seitsemää hyvin nukutun yön jälkeen. Yö alberguessa oli yllättävän rauhallinen, vaikka jaoimmekin sen kuuden muun ihmisen kanssa. Toki aina joku kuorsaa tai päästelee muita luonnonääniä, mutta onneksi korvatulpat tulivat mukaan, joilla yöstä saa mukavan rauhallisen.
Herätys meillä oli ennen kuutta ja oltiinkin ensimmäiset peregrinot (vaeltajat) aamiaisella. Aamiainen piti sisällään kahvin ja itsevalitsemamme jugurtin ja banaanin lisäksi tyypillisen espanjalaisen leivoksen, jossa lehtitaikinan (?) sisään oli laitettu suklaata. Kieltämättä moiseen tottumattomana ainakaan aamutuimaan tuntui, että ikenet vähintään vetäytyivät niskaan, mutta energiaa piti aamuun saada, jotta jaksaisimme koko pitkän päivän.
Etukäteen meillä oli toki tiedossa, että päivästä tulee suhteellisen rankka, koska alkuosa olisi pitkää nousua vuorelle 1515 metriin, siitä pieni laskeutuminen alas ja taas takaisin nousua ylös. Fiilistelimme, että onneksi loppupäivä olisi alamäkeä, joka menisi varmasti reippaalla tahdilla.
Nousu vuorille oli pääosin kapeaa polkua suhteellisen kivikkoisessa maastossa, mutta maisemat olivat kyllä niin henkeä salpaavat ja pienillä juomatauoilla höystettynä kiipeäminen tuntui yllättävän kevyeltä. Toki iso osa huomiosta meni siihen, että piti seurata omia jalkojaan, mihin astui, ettei nilkka pyörähtänyt kivikossa ympäri.
Ensimmäisen huipun päälle kiivettyämme saavuimme Cruz de Ferrolle, johon jätimme kotoa mukaan ottamamme kiven. Samalla tuli miettiä matkan tarkoitusta ja kaikkea, mitä voisi jättää taakseen ja kuinka tästä eteenpäin voisi jatkaa ”kevyemmällä mielellä”.
Istuimme samalla paikalla hetken syömässä eväitämme ja seurasimme ihmisten toimia rautaristillä. Huomasi, kuinka toisille paikka merkitsi paljon enemmän, kuin esimerkiksi itselle. Toki olin miettinyt matkan tarkoitusta pitkäänkin ja vaikka mielessä pyöri lause ”Today is the perfect day of letting go” kiveä jättäessä, on matkan tarkoitus kieltämättä alkanut hahmottumaan vasta tässä matkan aikana.
Sitä löytää itsestään tiettyjä vahvuuksia ja jopa vähän yllättäviäkin heikkouksia matkan edetessä, joita kävellessä on todellakin aikaa miettiä. Vaikka paljon aikaa menee myös ihan kulkemiseen, eli oikean tien seuraamiseen, viimeisillä kilometreillä ihan vain jaksamiseen ja siihen, että jalka siirtyy tiellä oikeaan kohtaan, ärsyyntymiseen siitä, että kärpäset pyörivät ympärillä tai ihan vain juttelemiseen, on aikaa omille ajatuksille kuitenkin mukavasti.
Päivän kävelyn viimeinen nousu alkoi jo pikkuhiljaa painamaan jalkaa ja ehdittiin jo vähän fiilistellä tulevaa alamäkeä. Mielikuva alamäestä meillä oli sellaista mukavaa, jouhevaa kulkua, mutta ihan 100 prosentin varmuudella voin sanoa, että ihan jokainen, joka vastaavan vuoren on noussut ylös ja varsinkin laskeutunut sieltä alas, voi allekirjoittaa sen, että alaslaskeutuminen on paljon ylösnousemista rankempaa. Maasto oli lievästi sanottuna haastavaa ainakin päivän kävelystä rasittuneille jaloille ja ajatus reippaasti kulkevasta alamäestä vaihtui köpöttelyksi, jossa piti seurata tarkasti jalkojaan, että pysyi pystyssä.
Päästessämme Acebon kylään oli kolme ensimmäistä albergueta jo täynnä, mutta onneksi yhdestä löytyi tilaa. Kyseessä oli albergue, joka toimi vapaaehtoisvoimin ja hyvä henki alberguessa oli jotenkin käsin kosketeltava. Ruuan tekemisessä sai mennä auttamaan ja jälkiruuan yhteydessä meillä oli arvonta, mitä kukakin sai tehdä. Sini voitti sanan ”Rest” eli lepääminen ja minulle napsahti ”Rinse”, eli pääsin tiskaushommiin.
Päivän ajatuksia:
-Tuli mitä tuli, eteenpäin on mentävä
-On turha tehdä ennakko-odotuksia asioista, joista ei tiedä
-Less is more/Less is yes
-Ihminen pärjää yllättävän vähällä materialla
