20.9.2016
Tämä pieni irtiotto yhteismajoituksista teki todella terää ja aamulla lakanoiden välistä heräsi pari aika hyvinnukkunutta naista. Kävelemään lähdettiin aivan pilkkopimeässä ja ennen katuvalojen ilmestymistä pelkän otsalampun loisteessa kulki pari aika hiljaista naista. Myöhemmin päivällä tuli puhetta aamusta ja olimme molemmat omassa pienessä mielessä maalailleet kaikkea pelottavaa tapahtuvaksi. Pimeällä on näköjään aikuisenakin vielä vähän pelottava vaikutus.
Täytyy kyllä sanoa viitaten tuohon kaiken pelottavan miettimiseen, että kertaakaan ei ole tullut ihan oikeasti mieleen, etteikö tämä olisi turvallista. Reitit on selkeästi merkitty, yksin ei tarvitse kulkea koskaan, koska sen verran porukkaa on vaeltamassa samaa matkaa.
Aamupalaa kävimme syömässä matkalla kahvilassa ja tarjolla oli perinteiset vaaleat leivät ja kahvit. Tällä reissulla on tullut kyllä syötyä juuri sellaisia ruokia, joita ei kotona tule syötyä juuri koskaan. Oma ruokavalio koostuu tällä hetkellä pääasiassa vilja- ja maitotuotteista sekä juustoista. Sini on jo pitkän linjan kasvissyöjä ja itsekin olen syönyt pelkkää kasvisruokaa muutaman kuukauden. Tällä reissulla ollaan siis menty täysin kasvisruokavaliolla ja monet hihitykset ollaan saatu sen tiimoilta. Toisissa paikoissa ”Vegetariano?” on saanut vastaukseksi ”muchos problems”, mutta pienellä fiksailulla ollaan saatu aina mahamme jotakuinkin täysiksi. Hiilihydraattipitoista ruoka on toki ollut, mutta kyllähän niitä tällaisella reissulla tarvitseekin, kun kävelee sen 5-7 tuntia päivässä taukoineen.
Tänään maasto on ollut mitä ihanteellisinta kävellä ja matkaa taittuikin vajaat 30 kilometriä. On ihanaa, kun tie on helppokulkuinen, maisema vaihtuu sopivin väliajoin ja ympärillä on kaikkea mukavaa katseltavaa.
Ponferradasta lähtiessämme maisema alkoi muuttua vehreäksi ja viiniviljelmiä oli joka puolella. Reitti kulki läpi viinitarhojen, jossa ihmiset olivat töissä poimimassa rypäleitä. Poikkesimme itsekin maistelemaan tulevaa viinisatoa ja kyllä, oikein hyvä ja maukas sato on tulossa. Tänään hetken pyörittelin taas mielessäni sitä, millainen viiniviljelmä minulla onkaan joskus tulevaisuudessa ja samalla muistin, että onkohan mies kotona muistanut käydä maistamassa meidän viinirypäleitä, josko ne olisivat jo kypsiä. Tai muistinkohan edes muistuttaa…
Pysähdyimme Villafranca del Bierzossa syömään ja vaikka jalkaa alkoi jo painaa reilun 20 kilometrin kävely, jatkoimme matkaa vielä Perejekseen. Kaupungista päästyämme reitti kulki koko 5 kilometrin matkan tienviertä ja vaikka kuumuus poltteli matkan aikana, oli välissä ihania hetkiä myös varjossa, joten kävely ei loppupeleissä tuntunut niin raskaalta.
Huomenna matka jatkuu taas toivottavasti hyvinnukutun yön jälkeen ja huomenna muutaman kilometrin päässä voimme jo juhlia reissun puolta väliä. Tuntuu jotenkin aivan uskomattomalta, että matkaa on jo taitettu kohta puolet. Täällä elää niin omassa pienessä kuplassaan ja maailma kaventuu todella pieneksi, koska oikeastaan muulla ei ole väliä, kuin että kävellään, syödään ja sitten etsitään seuraava majapaikka. Ja vaikka tämä ehkä saattaakin tuntua hieman jännältä tavalta viettää lomaa, tuntuu se kaikesta huolimatta lomalta. Ei sellaiselta, jossa voi hengailla omalla mukavuusalueella ja nauttia vain olemisestaan. Ei, tämä on enemmänkin loma, jonka arvon ja merkityksen ymmärtää lopullisesti vasta kotiinpäästyään ja ehkä jopa pikän ajan jälkeenkin. Joku tällaisessa koukuttaa. Kerron, kun tiedän.
Päivän ajatuksia:
- Rakkolaastaria ei voi koskaan omistaa liikaa
- Yöunien tärkeyttä ei voi vähätellä
- Muista juoda vettä tarpeeksi usein
- Espanjankielentaito ei mene koskaan tällaisilla reissuilla hukkaan