30.9.2016
Santiago de Compostelaan saapumispäivä oli siis kovin tunnerikas ja saatuamme todistukset kävelystä käteemme, tuli ikään kuin pieni tyhjiö, koska reissun ns. virallinen osuus oli takanapäin. Se, mitä olimme tulleet tänne tekemään, oli tehty ja olo tuntui tietyllä tapaa kevyeltä, mutta hieman tyhjältä. Vähän sellaiselta, mitäs nyt?
Olimme varanneet huoneen, tai paremminkin huoneiston samasta paikasta kuin Annankin porukka ja pienen huilailun jälkeen lähdimme kävelylle ja syömään vanhaan kaupunkiin. Santiago de Compostela on kaupunkina todella kaunis ja toisaaltaan oli harmi, että emme ehtineet viettää kaupungissa enempää aikaa kuin vuorokauden.
Vielä illalla mietimme, miltä seuraava aamu mahtaa tuntua, kun ei tarvitsekaan pakata rinkkaa ja lähteä kävelemään reilua 20 kilometriä. Kello oli soimassa kahdeksalta ja kieltämättä unta olisi voinut jatkaa vaikka puolille päivin. Olo oli jotenkin tosi onnellinen siitä, että kävelyt oli kävelty ja sai heräillä aivan rauhassa.
Olimme sopineet yhteisestä aamupalasta ja ihanan rennon ja pitkän kaavan mukaan nautitun aamiaisen lomassa tuli miettineeksi, kuinka onnekas onkaan istuessaan juuri siinä, juuri siinä hetkessä, juuri näiden ihmisten kanssa ja jakaa vielä kokemuksia ja fiiliksiä reissusta.
Jokainenhan tekee reissun juuri niistä omista syistään ja aamulla oli mukava jutella omia kokemuksiaan ja kuunnella muiden ajatuksia reissusta. Harva matka kantaa varmasti niin pitkälle myös tulevaisuuteen, kuin mitä tämä reissu varmasti tulee tekemään. Lisäksi matkasta oli mukava jutella juuri niiden ihmisten kanssa, jotka ovat sen tehneet, koska tämä on yksi niistä jutuista, jotka täytyy kokea itse, jotta ne ymmärtää.
Aamiaisen jälkeen kävimme pyörähtämässä hetken kaupoilla ja kieltämättä ihmismäärä tuntui hieman oudolta, kun oli elänyt pari viikkoa aika pienessä kuplassa ihmisten kanssa, jotka jakoivat ns. saman arjen. Muutamat tuliaiset lähinnä lapsille tuli kuitenkin hankittua.
Iltapäivällä alkoi kotimatka ja kuuden tunnin junamatka Santiago de Compostelasta Madridiin oli täynnä iloista rupattelua ja jopa hieman hysteeristä hihitystä. Matkaväsymys alkoi kieltämättä hieman painaa ja mielenkiinnolla odotin huomisaamua, mikä olisi fiilis, kun seuraava yö olisi nukuttu tai ”nukuttu” lentokentällä.
Lentokentällä olimme puolen yön jälkeen ja ei siinä auttanut muu, kuin etsiä mukava lattiapaikka ja koittaa saada unta. Kieltämättä yöunet jäivät todella vaillinaisiksi, ehkä pariin tuntiin. Kun pääsimme aamuvarhaisella jättämään laukkumme ruumaan ja kävelemään kansainväliselle puolelle, taisimme olla kaikki enemmän tai vähemmän silmät ristissä, mutta onneksi aamupala sai taas virtaa akkuihin ja hengailimme tax free-kaupoissa ennen lentokoneeseen nousua.
Allekirjoittanut taisi simahtaa ennen kuin kone ehti edes liikahtaa ja neljän tunnin lento menikin enemmän tai vähemmän torkkuessa. Kieltämättä lähes 24 tunnin matkustaminen tai lähes pelkästään valvellaolo teki sen, että olo oli vähän höntti, mutta voi sitä onnen hetkeä, kun saavuin kotiin ja sain halata tenavia ja koirakin oli niin hämmentynyt, ettei tajunnut edes haukkua.
Nyt jään pureskelemaan ja fiilistelemään reissua kotoa käsin, pesen pyykkiä ja nautin viikonlopusta kaikessa rauhassa. Tähän matkaan palaan vielä, mutta itse reissu on nyt taputeltu. Ihanaa olla kotona.