Ajellessamme kohti Lahtea, tai pikemminkin Hollolaa, juttelimme ystäväni kanssa, kuinka talvi tuntui jo aivan loputtomalta. En edes muista, miltä tuntui retkeillä, kun luonto vasta heräsi eloon, miltä tuntui loputtomat kesäpäivät metsässä tai kuinka kaunis syksyinen metsä onkaan.

Tuntuu siltä, kuin aina olisi ollut vain talvi ja lunta ja ainut ero alku-, keski- ja lopputalvella on vain päivänpituus ja se, kuinka aikaisin retkelle täytyy lähteä, jotta pimeä ei ehdi saavuttaa kesken matkan.

Aurinko oli alkanut sulattaa jo lumia ja pieni parkkipaikka Arvi Hauvosen ja Televisiotien risteyksessä oli pääosin jo sula. Sekä täynnä autoja. Kaikki eivät tosin olleet tulleet kiertämään Tiirismaan luontopolkuja, vaan suurin osa taisi olla hiihtäjiä. Tiirismaan kierros ja siihen liittyvä Järvien kierros kulkivat melko sulassa sovussa laduilla ja niiden vieressä.

Lähdimme kulkemaan reittiä vastapäivään heti parkkipaikan vierestä lähtevältä polulta. Se kuljetti meidät vanhaan kuusimetsään, jonne auringonsäteet pilkahtelivat oksien lomasta kuin muistuttaakseen, että enää ei olisi talvi, vaan kevät teki jo vahvasti tuloaan. Metsässä oli kuitenkin vielä viileää, lumet olivat maassa ja polut melko liukkaat.

Vajaan kilometrin kulkemisen jälkeen saavuimme Pirunpesälle. Paikka oli vaikuttava talvisessakin maisemassa, mutta voin vain kuvitella, kuinka tämä kalliohalkeama avautuu kesällä vieläkin jylhempänä. Taisimme ajatella melkoisen samaan aikaan, että tänne täytyy päästä kesällä uudestaan.

Pirunpesän vieressä oli pieni nuotiopaikka, mutta me jatkoimme matkaa eteenpäin. Polku vei meidät Pirunpesän takareunalle ja sieltä takaisin syvemmälle metsään tasaisesti nousten ylemmäs ja ylemmäs.

Noin kilometri Pirunpesältä saavuimme laavulle, joka on nimetty Martan majaksi. Matkalla saimme lukea infotaulusta, että Hollolan nimi tulee Hollo-nimisestä jättiläisestä, joka on aikoinaan asunut seudulla vaimonsa Martan kanssa.

Laavulla meillä oli tarkoitus tehdä tulet ja valmistaa risottoa, mutta laavullapa ei ollutkaan puita. Istuimme siis vain hetken nauttien auringon lämmöstä, söimme välipalapatukat ja jatkoimme matkaa.

Laavulta polku lähti laskeutumaan hiljalleen alaspäin. Ohitimme pienen suon ja saavuimme metsään, joka oli kuin talviunta nukkuva satumetsä. Maanalaisen puron solina kuului laskeutuessamme kapeaa polkua alaspäin hieman ennenkuin saavuimme hiihtoladulle, jonka viertä kuljimme kohti Tilkin kurkistusta.

Keskellä hiihtolatua luikerteli kohmeinen kyy ja vaikka käärmeen vauhti ei päätä huimannutkaan, huomautimme siitä vastaan tulevalle hiihtäjälle. Itse ainakin sävähdin tätä luikertelijaa, joka onneksi näkyi jo kauas valkeaa lunta vasten.

Tilkin kurkistuksen näköalapaikalla istuimme sinne rakennetulla penkillä hetken ja nautimme auringon lämmittävistä säteistä. Iso-Tiilijärvellä oli vielä kulkijoita ja olisiko ollut muutama pilkkijäkin.

Näköalapaikalta palasimme takaisin Tiirismaan kierroksen ympyräreitille ja saavuimme hetken päästä paikalle, josta Tiirismaan radiomasto näkyi koko komeudessaan. Tiirismaan kierros on tunnettu aiemmin Televisiomaston kierroksena ja tottahan on, että reitti kiertää maston ympäri. Masto ei vain näy puilta koko matkan ajan, vaikka korkea onkin.

Maston infokyltin kupeesta lähtee polku Soisalmen suolle, jonne päätimme palata uudestaan kesemmällä. Nyt kävimme vain suon laidalla kurkistamassa, minne polku veisi.

Suon laidalta poikkesimme vielä pienemmille poluille metsään. Välttelimme hiihtolatujen vieressä kulkemista, vaikka kierroksen punaiset merkit meitä sinne johdattelivatkin. Polkuja aikamme kuljettuamme palasimme takasin isommalle tielle, josta melkein jo näkikin parkkipaikalle.

Tiirismaan kierros on noin 4,5 km pitkä ja reitti oli todella mukava päiväretkikohde talvellakin. Maasto oli mukavaa kulkea ja se oli monipuolinen. Tämä on kohde, jonne täytyy palata kesällä uudestaan.

Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *