Hossan kansallispuistosta matkamme jatkui kohti Posiota ja Riisitunturia. Hossasta lähdimme lämpimin ajatuksin; Iikosken kämppä oli aivan verraton parin yön majoitukseen, sauna ja sen löylyt olivat todellinen iltojen kohokohta. Lisäksi olimme päässeet todelliseen rauhallisuuskuplaan jo ihan siksi, että muita ihmisiä ei näkynyt mailla halmeilla. Edellisenä päivänä kävellessämme Julma-Ölkylle tapasimme matkalla vain pariskunnan koiria ulkoiluttamassa ja toisen pyöräilemässä.

Riisitunturille saavuttaessa suuri parkkipaikka oli jo täynnä autoja. Autosta noustessa tuli vedettyä syvään henkeä ja vaikka minulla ei tietenkään ole ihmisiä mitään vastaan, tuntui autojen ja ihmisten määrä edellisiin päiviin verrattuna melko suurelta.

Tarkoituksena meillä oli kävellä Riisin rääpäsy, joka on 4,3 km pituinen rengasreitti. Laitoimme lumikengät jalkaan ja lähdimme tallustamaan polun viertä, josta moni muukin oli mennyt lumikenkien kanssa. Aluksi saimme kävellä pitkin puiden täyttämää rinnettä, mutta mitä ylemmäs kiipesimme, sitä harvemmaksi kävi puusto. Lumi oli vielä tässä kohtaa päivää niin kantavaa, että otimme pientä pesäeroa valmiiksi tallattuun polkuun ja kuljimme aavistuksen kauempana merkitystä reitistä.

Hetken aikaa rinnettä kivuttuamme pidimme pienen huilitauon ja käännähdimme katsomaan taaksemme. Ja mitkä maisemat siellä odottivatkaan. Puiden väistyttyä rinteestä näkyi upeaa maisemaa silmänkantamattomiin. Ilma oli mitä kaunein juuri tällaisen paikan ihailuun ja seisoimme rinteessä hiljaa ihaillessamme tätä upeaa maisemaa.

Lumikengät olivat täydellinen valinta tälle reitille, koska näin pääsimme kulkemaan omia polkujamme kuitenkin reittiä mukaillen. Tunturilla ei eksymisen vaaraa ollut, koska näkyvyys oli hyvä. Tunturin laelle päästyämme näimme sen alarinteessä majan, jonka viereen oli rakennettu suuri grillikatos. Varsinainen reitti olisi kulkenut hieman vasemmalle kaartaen, mutta lumikengät mahdollistivat kulun laelta kohtisuoraan alas majalle.

Laskeuduimme rinnettä alas kaikessa rauhassa ja saavuttuamme majalle löysimme sopivan väljän paikan grillikatoksen reunalta pöydän päästä. Kaivelimme eväät repuista ja nautimme lämmittävän tomaattikeiton ruokatermareistamme. Jälkiruuaksi kaivelin ostamani pussillisen irtokarkkeja ja ystäväni kaatoi meille kuumaa kaakaota termarista. Aurinko lämmitti mukavasti kuusen takaa katoksen reunaan. Paikalla olisi viihtynyt hetken pidempäänkin, mutta annoimme tilaa muille evästelijöille ja jatkoimme matkaa.

Aurinko oli alkanut lämmittää hankea jo sen verran, että aika ajoin lumikenkä meinasi sukeltaa jo syvälle hankeen ja piti ihan oikeasti hieman miettiä, mihin askeleensa asetti. Päästessämme taas rinnettä sen verran alas, että puut alkoivat varjostaa auringolta, oli kulkukin taas helpompaa.

Vaikka tässä vaiheessa kevättä tykkylumet olivatkin tulleet jo alas puista, jäi aurinkoinen ilma ja mutkaton reitti kaikessa rauhallisuudessaan hyvänä muistona mielen sopukoihin. Riisitunturin suosio ei jäänyt huomaamatta, mutta onneksi tunturissa on tilaa kulkea ihan omissa oloissaan. Tämä(kin) paikka olisi ihanaa kokea myös lumettomana aikana.

Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *