Kevät on saapunut tänä vuonna hyvin keikkuen ja vielä tämä alkukesäkin on ollut erittäin epävakaista. Luontoretkelle lähtiessä miettii saappaiden ja lenkkareiden välillä sekä ottaako vai jättääkö sadetakki. Lämpimät kesäsateet ovat asia erikseen, mutta ilmojen pysytellessä näinkin viileinä, menee kylmä sade luihin ja ytimiin. Silti kesään heräilevä luonto on niin kaunis ja ainakin itse haluan viettää aikaa ulkona mahdollisimman paljon. Ihastella vihreän eri sävyjä, ihmetellä sitä voimaa, jolla kasvu tällä hetkellä tapahtuu, miettiä luonnon sopeutumista erilaisiin sääoloihin.
Päivän pidennyttyä on mukavaa, kun retkelle voi lähteä hieman myöhemminkin iltapäivällä, eikä tarvitse miettiä sitä, monelta aurinko laskee. Valoisaa aikaa riittää retkeilyyn ja kulkeminen on helppoa, kun polut eivät ole enää jäässä. Näin keväällä sitä osaa arvostaa tällaisia asioita, kunnes ne taas unohtuvat niiden tullessa itsestäänselviksi.
Kokkokallion luontopolulle autolla saavuttaessa kannattaa kulkupeli jättää Verlan tehdasmuseon vieressä olevalle parkkipaikalle ja jatkaa tietä myöten luontopolun aloituspisteelle. Parkkipaikalta voi katsella vastarannalla olevia kalliomaalauksia, jotka erottuvat selvästi kallioleikkauksesta.
Luontopolun alku sukeltaa vehreään lehtomaiseen metsään ja näin keväällä polku on toiminut sateiden aikaan purona. hyppelemme polun reunalta toiselle, etteivät jalat kastu heti ensimmäisillä metreillä. Polun vieressä kasvavat tuomet kukkivat ja saniaiset ojentelevat kiehkuroitaan täyteen mittaansa. Kevään ja luonnon heräämisen tuntee vahvasti tällaisessa ympäristössä.
Pikkuhiljaa polku kaartaa vasemmalle ja alkaa nousta ylös Kokkokalliolle. Käännymme pääpolulta pienemmälle polulle heti nousun jälkeen ja pysähdymme hetkeksi ihastelemaan vehreää maisemaa. Epävakaa sää antaa niskaamme sadekuuron, joka kestää juuri sen hetken, kun saan repusta kaivettua sadeviitan ja viriteltyä sen ylleni kuusen oksien suojassa. Juttelemme kävellessämme, kuinka talvi runsaine lumineen tuntui lähes loputtomalta ja silti seisomme nyt tässä pitelemässä kesäsadetta kuusen suojassa ja katselemme mitä rehevintä vehreyttä.
Kokkokallion laella polku tekee silmukan ja käännymme viitoituksen mukaan kohti hiidenkirnua. Paikka on aidattu ja kirnuun johtaa puutikkaat. Kurkistelemme aidan takaa hiidenkirnuun ja se on täyttynyt vedellä. Ystäväni miettii ääneen, että pitäisi tehdä retki Askolan hiidenkirnuille ja siitähän se ajatus sitten yhteen tämän kesän retkistä syntyi.
Hiidenkirnulta polku jatkui kohti sammalten ja jäkälien peittämää kalliota. Mieleen tuli erämainen maisema minikoossa. Infokyltistä saimme lukea, että paikka oli aikanaan kyläläisten kokoontumispaikka ja ”tanssikalliolla” oli pidetty juhannusjuhlia sekä poltettu jopa kokkoakin.
Vaikka luontopolku oli vain 2,3 km pitkä, piti se sisällään monenlaista nähtävää ja kasvillisuutta. Toki näin keväällä kaikki kasvu ja vehreys tuntuu pakahduttavammalta, mutta lehtometsän runsaus, havumetsän ja kallioiden kauneus, hiidenkirnu ja lukuisat eri kasvit tekevät tästä polusta kävelemisen arvoisen.
Luontopolun kuljettuamme kävimme vielä kävelemässä Verlan tehdasmuseon alueella. Kauniit vanhat rakennukset puutarhoineen ja tehdasmuseosta kertovat taulut ovat kiertelyn arvoista katseltavaa, vaikka itse museo olisikin jo kiinni.
Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen