Kevät etenee luonnon jokavuotisia merkkejä seuraten: käen ensimmäinen kukunta, pääskysten lento taivaalla, lehtien puhkeaminen puihin ja pensaisiin, magnolioiden, kirsikoiden ja omenapuiden kukinta. Ja nyt odotellaan alppiruusujen sekä atsaleojen nuppujen aukeamista.

Pari päivää sitten kävin työpäivän jälkeen kävelyllä Mustilan arboretumissa tekemässä pienen kävelylenkin. Taivas oli tumma ja sade aivan nurkan takana. Uskaltauduin silti ottamaan mukaan kameran ja lähtemään metsään ilman sadetakkia. Puiden allahan voi aina pitää sateensuojaa tarvittaessa.

Huumaava tuoksu kertoi atsaleojen olevan jo ainakin osittain kukassa lähestyessäni atsalearinnettä. Keltaiset lajikkeet tuntuvat avautuvat hieman muita aiemmin ja auringonväreissä avautuvat kukat ottivatkin minut vastaan heti paikalle saavuttaessa. Kotkansiipisaniainen ojenteli vielä viimeisiä kiehkuroitaan ennen lopullista komeuttaan ja viimeiset magnoliankukat pitivät sitkeästi terälehtiään kiinni oksistoissa. Ne tiesivät jo varmasti, että niiden kukkaloiston on aika väistyä muiden tieltä. Mutta ei ehkä ihan vielä.

Alppiruusujen ja atsaleojen kukkaloiston aika on varmasti heti ensi viikosta eteenpäin, mutta itse nautin tästä ”hetkeä ennen juhlia”-ajasta. Kun hetki on melkein käsillä, mutta antaa vielä odottaa itseään. Kun kaikki on melkein valmista ja ilmassa on odottava tunnelma. Kun katse etsii kukkaan ehtineitä yksilöitä ja mieli on valpas ja terävä huomaamaan kasvun edistymisen.

Varsinaisen kukinnan alkaessa tunnelma on jo niin överi, että ei tiedä enää, mihin kiinnittäisi huomion. Silloin kuljetaan vain eteenpäin ihastellen yltäkylläisyyttä. Katse harhailee väriloistosta toiseen, jolloin ne maan hiljaisemmat ja maltillisemmat kasvit jäävät auttamatta näiden kukillaan pöyhkeilevien yksilöiden varjoon.

Nyt kuitenkin tulen kiinnittäneeksi huomiota erilaisiin muotoihin; korkealle nousevaan pirunnuijaan, hennon kauniisiin tarhavarjohiipan lehtiin, pienenpieniin kirsikkasorvaripensaan ja kiinanlaikkuköynnöksen kukkanuppuihin sekä japaninvaahteroiden kauniisiin lehtiin, jotka odottavat vuoroaan päästäkseen taas syksyllä näyttämään värien voimansa.

Alppiruusujen nuput aukeavat hieman atsaleoja myöhemmin ja ne näyttävät siltä, kuin eivät malttaisi enää odottaa. Kimalaiset pyörivät nuppujen ympärillä ja etsivät edes sitä yhtä auennutta kukkaa tertusta päästäkseen hakemaan mettä ja siitepölyä.

Vihreän eri sävyt avautuvat parhaiten ennen juhannusta, kun kasvien uusi kasvu on vielä niin eriaikaista. Havujen uusi kasvusto erottuu raikkaan vaaleanvihreänä tummia neulasia vasten ja moni lehtipensas sekä -puu avaa lehtensä punertavan tai hennon vaaleanvihreän sävyissä. Katse siirtyy aika ajoin kauemmas ja mietin, että mikä ihme tuolla kukkii, mutta lähemmäs päästyäni totean niiden olevan vain kirkkaanvihreänä loistavia uusia lehtiä.

Katseen siirryttyä alas puiden oksistoista huomaan tertturotkokielojen, kolmilehden ja sinikämmenen kukinnan olevan parhaimmillaan. Taponlehdet valtaavat alaa tasaisena mattona ja niiden pitkät maavarret nousevat keväisin juuri sieltä, mistä niitä huvittaa.

Juuri ennen kahvilalle saapumista ylleni kohoaa valkoinen kukkapilvi koristeomenapuun muodossa sekä hieman matalalla leijaileva toinen valkoinen pilvi, jonka tunnistan höyhenpensaaksi. Sen vieressä kasvava kuolanpioni paisuttelee jo nuppujaan kuin vuoroaan odotellen, että sen yläpuolella kasvava höyhenpensas lopettaisi kukinnan.

Poistun metsästä kohti parkkipaikkaa ja sadepisaroita alkaa tipahdella taivaalta. Kuinka täydellinen ajoitus.

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *