Tämä luontopolku on ollut puheissamme jo varmasti yli vuoden päivät ja vihdoinkin kauniin kuulaana syyskuun viikonloppuna lähdimme tutustumaan tähänkin kohteeseen. Kun saapuu luontopolulle Savitaipaleen suunnasta, ei voi olla pysähtymättä Kärnäkosken linnoituksella ja käydä vallien lisäksi kävelemässä myös luontopolulla.
Kärnäkoskelta matka jatkui vielä hetken, kunnes saavuimme Orrainpolun parkkipaikalle (Partakoskentie 1522, Savitaipale). Onneksi parkkipaikka oli tilava, koska emme olleet polun ainoat kulkijat. Polku lähti parkkipaikalta hetken hiekkatietä käveltyämme ja sukelsi suoraan metsään ja pitkospuille.
Jo heti alkumetreiltä tuli tunne, että tämä taitaa olla aika kiva reitti kulkea. Vaikutti siltä, että luontopolku on pidetty hyvässä kunnossa, opasteet ovat uudet ja matkan varrella olevat infotaulutkaan eivät ole vielä aikaa nähneet.
Pitkospuilta reitti lähti nousemaan ylöspäin ja puiden lomasta pääsi kurkistelemaan Orrainlammelle avautuvaa maisemaa. Reitti jatkui mäntyvoittoisena metsänä, kulki hakkuuaukean läpi, ylitti hiekkateitä sekä ohitti Kuikkolammen. Muutamia ihmisiä tuli vastaan ja osa ohitteli meitä, kun jäimme kuvailemaan maisemia. Parin retkeilijän kanssa keskustelimme reitistä ja saimmekin vahvistusta sille mielikuvalle, että reitti on suosittu.
Polku tekee pienen poikkeaman partiolaisten majalle ja kävimme kurkkaamassa paikkaa. Sympaattisen majan luona oli tulipaikka ja se sijaitsi Luotolahdensalmessa, Kuolimon rannalla. Pienen tauon jälkeen jatkoimme matkaa Luotolahdensalmen suuntaisesti kohti Luotolahdenvuorta.
Nousu vuorelle olikin napakka, mutta kuten yleensä tällaisten nousujen jälkeen osasikin jo aavistaa, olivat maisemat kallion laelta aika kohdillaan. Syksyinen ruska oli alkanut värittää lehtipuita keltaisiksi ja ne suorastaan hohtivat havujen vihreää väriä vasten.
Luotolahdenvuorta alas mennessämme mietimme ääneen, että nousu toisinpäin reittiä kiertäessä olisi varmasti rankempi, kuin mitä me kiersimme. Muutaman kerran sai etsiä hieman turvallisempaa laskeutumisalustaa metsän puolelta, ettei märkä maa olisi luistanut jalan alta. Alamäen jälkeen matka jatkui Luotolahdensalmen reunaa pitkin, kunnes saavuimme laavulle.
Laavulla oli jo muutama seurue evästelemässä ja tuletkin tehtynä. Meillä oli tällä kertaa mukana ”lisää vain vesi”-ruokaa ja vesikin jo valmiiksi lämmitettynä termarissa. Istuimme laavulla hyvän hetken eväistä ja kahvista nauttien. Laavulle pääsee muuten myös vesiteitse ja paikka onkin yksi etappi Kuolimon kierroksen melontareitillä.
Laavulta matka jatkui pitkospuita pitkin Karvalammelle, joka oli rannoiltaan hyvin soistunut. Syksyn värit suolla olivat kauniit ja jäimmekin ihastelemaan niitä hyväksi toviksi. Joskus naureskelemme keskenämme, että onneksi ei ole kiire mihinkään, koska nämä meidän retket eivät ole kovin hätäisille. Kuvailemme, jäämme seisoskelemaan ja ihailemaan maisemia, eikä kulkutahti päätä huimaa. Tämä on toki ihan tarkoituksellista, koska retkien ajatus on palauttaa kroppaa ja hermostoa arjesta ja sen kiireistä.
Karvalammelta matka jatkui läpi hakkuuaukean, pitkospuiden ja metsän sekä ohi Ahvenlammen, kunnes se saapuu reitin toiselle laavulle Onkilammelle, jonne pääsee myös autolla. Kävimme seisoskelemassa Onkilammen laiturilla ja pidimme pienen juomatauon, kunnes jatkoimme matkaa vielä takaisin lähtöpisteelle.
Orrainpolulle annan lämpimän suosituksen, jos haluaa lähteä päiväretkeilemään (ja miksei myös yön ylikin) vaihteleviin maisemiin. Matkalla on paljon pitkospuita, nousu Luotolahdenvuorelle tuo lämmön pintaan ja suurin osa reittiä on metsäpolkua. Matkaa reitille kertyi noin 10 kilometriä ja reitti oli pidetty hyvässä kunnossa sekä reittimerkit olivat erittäin selkeät.
Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen