Kyläilin ystäväni luona Lohjalla juuri ennen joulua. Koska tiesin myös hänen olevan innokas luonnossa liikkuja, olin ottanut hyvissä ajoin selville, minkälaisia luontopolkuja paikkakunta tarjosi. Kahden päivän vierailulle valikoitui luonnollisesti kaksi kohdetta, joista toinen oli Karnaistenkorpi.
Lähtöpaikkoja reitille on kaksi (Suoniementaival 28 tai Jantoniementie 117, Lohja), joista valitsimme ensin mainitun. Parkkipaikalta näkyy aivan sen vieressä oleva Kisakallion urheiluopisto. Jälkimmäisen lähtöpaikan voi valita, jos haluaa kiertää luontopolun lisäksi Korkiamäen lenkin, joka tuo retkeen noin 2,5 km lisää matkaa. Me valitsimme kartalla olevan punaisen reitin, jonka pituus oli noin 3,5 km.
Heti reitin alkumetreillä käy jo selväksi, minkälaiseen metsään olemme tulleet. Vanha kuusimetsä ja tähän vuodenaikaan vallitseva kosteus ottavat meidät vastaan. Mitä pidemmälle metsään menemme, sitä vähemmän valoa siivilöityy polulle. Korven läsnäolo istuu metsässä vahvasti.
Polku kulkee hetken janareittiä, kunnes se haarautuu kahteen ja jatkuu ympyräreittinä. Me käännymme risteyksestä oikealle ja saavumme pian jyrkänteen reunalle. Jääkausi on jättänyt tänne selvästi jälkensä ja ajan saatossa jäätynyt ja sulanut vesi on tehnyt vielä tekojaan. Kallion reunat ovat rapautuneet ja aluksi pieniin kolosiin jäätynyt vesi on murtanut kallioon halkeamia, jotka vuosien ja vuosikymmenten kuluessa ovat laajentuneet.
Pitkospuut vievät aivan jyrkänteen reunaan ja en malta olla painamatta kättäni uurteisen ja rosoisen kallion pintaan. Kuinka täydellinen paikka rauhoittumiseen ja maadoittumiseen. Luonto on joulukuussa kovin hiljainen ja mietin, kuinka tärkeää olisi muistaa olla osa luontoa ja osata hiljentyä sen mukana. Kerätä voimia tulevaa kasvukautta varten ja vahvistaa omaa energiaansa.
Hetken käveltyämme pitkosuut veivät meidät Sorvalammen rantaan, jonka pinta oli jäätynyt peilikirkkaaksi. Lammen pinta heijasti kaiken siihen osuvan ja kieltämättä houkutus oli suuri ottaa vauhtia ja liukua pitkin jään sileää pintaa. Turvallisuuden nimissä tyydyin kuitenkin ihailemaan kaunista maisemaa vain rannalta käsin.
Sorvalammen rannassa on kaksi laavua. Istuimme hyvän tovin vanhemmalla laavulla ja nautimme eväitämme kaikessa rauhassa. Ilma oli mukavan leuto, vaikka yleisilme olikin harmaa ja kostea.
Sorvalammelta matka jatkui ensin lammen rantaa pitkin, kunnes polku vei meidät takaisin metsään. Pitkospuut, pieni mäki ylös, toinen alas ja pian olimmekin taas lammen äärellä. Ahvenalammen rannassa on luontopolun toinen laavu, joka on Sorvalammen laavua suurempi. Edellisestä evästauosta oli vain vajaa kilometri aikaa, joten tarvetta ei luonnollisestakaan evästelylle ollut.
Ahvenalammen laavun vierestä lähtee Korkiamäen lenkki (noin 2,5 km). Me jätimme tällä kertaa tuon lenkin kiertämättä ja jatkoimme matkaa lammen vieressä kulkevaa polkua pitkin. Siinä polkua kävellessämme ystäväni kertoi, että tästä Ahvenalammen luota menee maan alla Helsinki-Turku moottoritien tunneli. Hämmentävää. Siinä me muina retkeilijöinä kävelemme keskellä metsää ja jossain tuolla syvällä maan sisässä ihmiset ajavat autolla alitsemme.
Reitin kaarrettua lammen reunalta takaisin metsään jatkuivat pitkospuut ja metsäinen maisema. Vaikka päivän pituus joulukuussa on todella lyhyt, tuntui metsän siimeksessä, että iltahämärä olisi ollut läsnä koko ajan. Vanhat kuuset halusivat pitää metsän lumon ja hämäryyden tiiviisti sisällään. Tästä metsästä ei puuttunut kuin ajattaret, männiäiset ja Ronja Ryövärintytär. Tai mistäs sitä tietää?