Viime vuonna mietin tähän samaan aikaan läpikäytyä vuotta 2020 ja rakentelin mielessäni ajatuksia ja suuntaviivoja vuodelle 2021. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, ainakin itse rakastan sitä, että kertaan mielessäni kuluneen vuoden ja laitan ylös ajatuksia, toiveita ja jopa lupauksia alkavalle vuodelle. Kirjoitettuihin ajatuksiin on sitten mukava palata myöhemmin ja miettiä, ovatko ne jo totetuneet, vai olivatko ne sittenkään niin tärkeitä, että ne olisivat kantaneet pidemälle kuin muutaman viikon tai kuukauden.

Viime vuonna toivoin kuluvan vuoden tuovan lisää rohkeutta.

Olen mieluummin ollut hiljaa tai sopeutunut, jättänyt tekemättä tai antanut olla. En ole ottanut riskiä, että satuttaisin itseäni tai en palautuisi. Olen elänyt vähän turhankin varman päällä.

Tämän olen saanut onneksi karistettua harteiltani kuluvan vuoden aikana ja uskaltanut sanoa ääneen asioita ja luottanut siihen, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka puuttuisinkin epäkohtiin. Päinvastoin. Nämä tilanteet ovat tuoneet lisää tilaa hengittää ja joka ikinen kerta tunnen seisovani vahvemmin omassa energiassani.

Henkistä rohkeutta kasvatin myös viime kesänä melontareissullamme.

Päästyämme rantaan mielessä kävi, että onpahan melkomoinen tuuli, joka painaa juurikin sieltä suunnasta, jonne olemme lähdössä. Aallot nostivat vaahtopäitä ja aika ajoin puhurit nappasivat rannan pieniin puihin ja pensaisiin taivuttaen niitä. Edellisestä kajakilla melomisesta on kulunut muutama vuosi, rehellisesti sanottuna jopa vuosikymmen. Mieli alkoi maalailla kuvia siitä, kuinka kaatuisin kajakilla aallokkoon, enkä pääsisi sieltä pois ja hukkuisin. Koitin karistaa tätä mielikuvaa pois kajakeita pakkaillessamme, mutta kun omistaa tällaisen mielikuvituksen ja pelkoegon, ei kerran päähän saatuja ajatuksia olekaan sitten niin helppo vain lokeroida jonnekin aivolaatikkoon ja jättää huomioimatta.

Vaikka tilanne jo nyt vähän naurattaa, oli tunne tuolloin todellinen. Pelko asioista, joita ei itse pystynyt hallitsemaan, nosti päätään ja lamaannutti hetkeksi. Siinä, missä joskus olisin vain kääntynyt pois ja kieltäytynyt kohtaamasta pelkoa, menin tällä kertaa tilanteen läpi ja lopulta voitin pelkoni. Ja kuinka hyvältä se tuntuikaan.

Alkaneen vuoden nimesin läsnäolon vuodeksi ja toivon sen tuovan enemmän olemista, kuuntelemista ja rauhoittumista. Aion harjoitella tietoista läsnäoloa sekä opetella hieman rauhallisemman tavan elää ja tehdä asioita. Toivon, että pystyisin työstämään omia heikkouksiani ja löytäisin ehkä sieltä alta enemmän sitä, kuka oikeasti olen. Ei ehkä se kevyin aihe käsitellä, mutta varmasti sen arvoinen.

Nämä talviset kuvat on otettu tämän vuoden ensimmäiseltä metsäretkeltä Repovedeltä (2.1.2022).

Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *