Talvella retkeillessä on uusien reittien valinta monesti aika arpapeliä. Ovatko polut missä kunnossa tai onko niitä talvisin ollenkaan. Mahtaako laavulla olla puita tai pääseekö edes polun alkuun (parkkipaikalle) talvella autolla, jos tietä ei olekaan lumisateen jälkeen hetkeen aurattu.

Heinälammin luontopolulle (Riilahdentie 420, Hamina /Pyhältö) ajettaessa oli onneksi aura-auto käynyt ja ainoat sydämentykytykset tulivat peilikirkkaaksi jäätyneestä tienpinnasta.

Perille päästyämme totesimme, että reitillä ei ole ihan hetkeen ollut suurempaa käyttöä, mutta onneksi muutamat, jo useamman päivän vanhat askeleet kertoivat, mihin suuntaan lähteä. Ja eniten kiittelimme hankikantoa, koska tällaisen suurilumisen talven jälkimainingeissa lunta oli vielä reilusti maaliskuussakin. Jos hanki ei olisi kantanut, olisimme varmasti kääntyneet ensimmäisen 10 metrin jälkeen takaisin.

Polku vie aluksi havumetsäisissä maisemissa, kunnes se saapuu Heinälampien itärannalle. Tässä vaiheessa vuotta jää kantaa vielä ja siirrymme kulkemaan rantajäille. Aurinko paistaa jo lämmittävästi, hymy nousee lintujen lauluista puissa ja kevään voi aistia. Hetkeen on helppo jäädä ja vain nauttia. Paikoitellen jäät pitävät pientä pauketta ja arvelemme, että parin viikon päästä tässä ei enää uskaltaisi kävellä.

Heinälampien välissä kulkee kapeikko, jonka kohdalla siirrymme takaisin polulle. Edessämme on jyrkät portaat, jonka jälkeen nousu jatkuu muutamalla askeleella kallion koloihin astellen. Jään määrä kallion päällä ja portaissa oli tehnyt kuitenkin nousun sen verran mahdottomaksi, että jatkoimme matkaa hetken ja nousimme ylös kalliolle hieman loivempaa rinnettä pitkin.

Kallion päällä oli laavu ja tulipaikka. Maisemat avautuivat Heinälammille ja aurinko lämmitti juuri sopivassa kulmassa laavulla istuessamme. Teimme tulet ja paistelimme yksinkertaisen lounaan makkaroista, nautimme kahvia ja katselimme puissa hyppiviä pieniä lintuja. Siinä hetkessä elämä tuntui kovin yksinkertaiselta ja helpolta.

Laavulta on vain parisataa metriä matkaa takaisin parkkipaikalle. Kohde on siis helppo myös pelkkään laavulla istuskeluun, jos ei halua koko luontopolkua (1,8 km) kiertää. Kokonaisuudessaan reitti oli kiva, luonto säilytetty hyvin luonnonmukaisena ja 10 infokylttiä polun varrella kertoivat lisää paikan luonnosta.

Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.