Muistan, kun luin vuonna 2015 uutisen Rankista ja sen avaamisesta kävijöille. Mietin, että tässä on niin mielenkiintoinen kohde, jonne täytyy joskus päästä käymään. Ajatus jäi jonnekin syvälle aivopoimuihin muhimaan, kunnes kaivelin ajatuksen taas päivänvaloon viime kesänä. Haluan nähdä ne säätiedotuksista niin kuuluisat ohuet yläpilvet.
Hyväähän kannattaa aina odottaa ja lopulta idea pääsi toteutukseen pari viikkoa sitten, kun ystäväni kanssa ajelimme Kotkan satamaan (Kuusiseen, Juha Vainion katu ja aivan tien päähän) ja hyppäsimme yhteysalus Otavan kyytiin. Lähtö oli kello 11 ja matka Rankkiin kesti noin 45 minuuttia. Reittiä liikennöi Finferries ja tämä yhteysalustoiminta on ilmaista. Aikaa saaren tutkimiseen on vajaa kolme tuntia ja paluukyyti lähtee kello 14.40.
Alus saapui satamaan aikataulussaan ja paikkoja aluksen sisätiloissa oli onneksi reilusti. Ilma huhtikuussa on vielä sen verran viileä, että kannella olisi saattanut tulla vilakka. Säätiedotuksen mukaan aamupäivä olisi aurinkoista, joskin tuulista ja myöhemmin iltapäivästä olisi luvassa taas sadetta. Täysin säätiedotukseen nojaten uskoimme, että retkestämme tulee aurinkoinen ja jätimme repuistamme kaikki sadevarusteet kotiin.
Rankkiin pääsee läpi vuoden, mutta kesäisin tämäkin kohde on varmasti parhaimmassa elementissään, kun maa on sula ja saaressa pääsee kulkemaan ilman lumen tuomia esteitä. Rankin satamassa odottelimme ensin muutaman auton rantautumista alukselta. Sen jälkeen kävelimme me kaksijalkaiset, joista osa oli nelijalkaisten ystävien kanssa. Itse hieman mietin, että olisiko kohde sovelias lähteä kulkemaan koiran kanssa ja tämän epäilyksen varjolla jätin koiran kotiin. Totuushan on, että hyvin olisi matka taittunut karvakaverin kanssa ja se oli huomioitu myös aluksen sisätiloissa, joissa eläinten kanssa matkustavat ohjattiin omalle puolelleen.
Satamassa heti oikealla on ravintola Rankin Sotku ja pieni kauppa. Vasemmalla oleva suuri punainen rakennus on kasarmi, jossa toimii tilausravintola Kassu. Näiden rakennusten välistä kulkee tie, joka kiertää saaren ympäri. Tie oli hyvin aurattu koko matkalta, vaikka lunta on tänä talvena tullut enemmän, kuin naismuistiin. Muutamat kohteet jäivät odottamaan kesää ja lumien sulamista, mutta nähtävää ja koettavaa saarella oli lumesta huolimatta.
Hetken aikaa käveltyämme oikealla alkoi näkyä merta ja kallioita. Navakka tuulikaan ei haitannut, kun istuimme kallioilla nauttimaan maisemista. Selän takana molemmin puolin seisoivat järkähtämättä kaksi vanhaa tykkiä ja epäselväksi ei jäänyt saaren historia sotilassaarena.
Kalliolla olisi voinut hyvin viettää kiireettömyydestä nauttien vaikka koko päivän, mutta me tietenkin halusimme nähdä lisää. Kallioilta jatkoimme matkaa saaren kärkeä kohti, jossa on rannikkotykki ja aivan saaren kärjessä majakan rauniot. Majakka oli tosiaan nähnyt parhaat päivänsä ja jäljellä oli enää kivijalka. Silti ei kummoista mielikuvitusta tarvinnut käyttää kuvitellakseen, miten se aikanaan oli valollaan ohjannut merenkulkijoita oikeaan suuntaan. Tosin infokylttiä lukiessani majakan valoa oli aikanaan moitittu heikkotehoiseksi, mutta ainahan sitä saa mielessään romantisoida asioita. Siinä majakkaa katsellessani mietin, että pitääpä taas etsiä kirjahyllystä lukuun Muumipappa ja meri.
Saaren kärjessä on uimalahti, joka tähän aikaan vuodesta lepäili omissa oloissaan lumipeitteen alla. Ranta oli kaunis pieni poukama, jonne tuuli ei herkästi eksyisi.
Saaren kärjestä tie kääntyi takaisinpäin ja hetken aikaa käveltyämme vastaan tuli pitkä punainen rakennus, joka on venäläisten rakentama vuonna 1917 ja toiminut aikanaan kasarmina.
Takaisin lähtöpisteelle päästyämme kävimme pyytämässä Sotkusta kodalle puita, jotta saimme lounaamme lämmitettyä. Käveltyä matkaa oli kertynyt noin kolme kilometriä. Siinä jälkiruokapullia ja kahveja siemaillessamme katselimme taivaalle kertyviä pilviä ja totesimme, että tämänkin päivän retki-ilmat ja ajoitus olivat kuin meille suunnitellut. Sen muutaman tunnin, jonka saarella vietimme, paistoi ihana keväinen aurinko ja päätimme, että tänne täytyy tulla ehdottomasti uudestaan, kunhan maa on sula. Ja toivotaan, että myös silloin paistaa aurinko.
Kuva minusta: Katariina Tirkkonen