Vielä muutama viikko sitten tuntui siltä, että nämä lumet eivät sula ikinä ja juhannuksenakin rakennetaan lumilinnoja, kesärenkaita ei tarvitse vaihtaa ollenkaan ja talvitakkeja ei ainakaan kannata laittaa kesäsäilöön. Mutta niin se luonto vain hoitaa tehtävänsä ja lumet alkavat olla menneen talven juttuja. Ilmat tuntuvat vielä muutamaa lämpimämpää poikkeuspäivää lukuun ottamatta vilakoilta, mutta kyllä nyt alkaa olla jo vahvasti luottoa siihen, että kesä tulee.
Tähän aikaan vuodesta ei malttaisi pysyä pois puutarhasta ja käyn päivittäin tekemässä pienen kierroksen. Havainnoin lumien sulamista, sipulikukkien varsien nousemista, jänisten tekemiä tuhoja, raparperin punaisten lehtien pilkistämistä. Kantelen pulkat, lumikolan ja -lapiot varastoon. Listaan ylös tehtäviä asioita, kuten kasvihuoneen kesäkuntoon laittamisen, pienet ja suuret maalausprojektit, viime syksynä kaadettujen puiden pilkkomisen. Yritän pitää mieleni kurissa uusista projekteista ja muistuttelen itselleni, että hoidetaan vanhat ensin pois alta. Kevät on malttamatonta aikaa.
Tätä kirjoittaessani katselen samalla ulos ikkunasta ja hymyilen, kun pihan linnut näyttävät vähintään seonneilta. Urospuoliset riiustelevat naaraita mitä persoonallisimmilla tansseilla ja molemmat häviävät hetken kuluttua ”nurkan taakse”. Orava rakentaa pihan kuuseen pesäpaikkaa (näin oletan) ja tässä muutama päivä sitten seurasin jännitysnäytelmää, kun sama puu houkutteli pesintäpuuhiin myös kyyhkypariskuntaa. Loppuratkaisu jäi vielä nähtäväksi. Oravaa ei ole tämän draaman jälkeen näkynyt, mutta niin katosi myös kyyhkyspariskunta. Kuinka jännittävää.
Iltaisin suunnittelen kesällä tehtäviä luontoretkiä ja olen talven aikana unohtanut täysin hyttyset, punkit ja hirvikärpäset. Muistan vain luonnon heräämisen, vehreyden ja sen kauneuden, pitkät päivät, lämpimät kesäillat ja elämän helppouden. Selailen ja lueskelen viime kesän retkistä ja toivon, että ensi kesänä aikaa olisi ainakin enemmän retkeilyyn.
Ihan parhaimmistoa oli muutaman päivän irtiottona tehty retki Kolovedelle ja Linnansaareen. Sen heinäkuisen aamun hiljaisuus, kun lähdimme melomaan täysin tyyntä vettä pitkin ja aivan hiljalleen alkoi satamaan. Pieniä pisaroita tipahteli ensin silloin tällöin ja vesi oli niin lämmintä, että se muodosti pienen aamu-usvan.
”Meillä ei ollut mikään kiire mihinkään ja nautimme molemmat siitä kiireettömyydestä ja vahvasta läsnäolosta, jonka melominen sai aikaan. Vettä alkoi pikkuhiljaa tipahdella taivaalta ja lopulta vedenpinnalta alkoi nousta ohut sumu, joka sai maiseman näyttämään entistä kauniimmalta ja rauhallisemmalta. Viileän sateen kylmettämiä käsiä uitimme välillä lämpimässä järvivedessä ja ihmettelimme, kuinka lämmintä se oikeasti olikaan.”
Mieleen viime kesältä jäi myös ystävän kanssa vietetty kiireetön kesäpäivä Saimaalla, kun soutelimme Lappeenrannan edustavalla olevaan Karhusaareen mukanamme eväät ja ajatus joutenolosta.
”Ajankulu saaressa katoaa tyystin. Nautimme kiireettömyydestä, lämmöstä, eväistä ja juomista, käväisemme uimassa. Tällainen joutenolo ilman aikatauluja tekee hyvää erityisesti mielelle, joka arjessa tuntuu käyvän helposti ylikierroksilla. Saaressa livahtaa huomaamatta useampi tunti ja auringon alkaessa näyttää merkkejä illan saapumisesta, pakkaamme tavaramme takaisin soutuveneeseen ja soutelemme kaikessa rauhassa takaisin mantereelle.”
Tällaisia ajatuksiin on helppo vaipua ja ajatella, että hyvää kannattaa odottaa. Ja samalla muistaa, että myös kevät ja luonnon herääminen on ihanaa aikaa, kun voi olla täysin läsnä ja tuntea, kuinka lämpö avaa kohinalla luonnon vehreyden lopulta niin hurjaa vauhtia, että melkein huimaa. Ah.
