”Sitten minulla on sinulle yllätys”, sanoi ystäväni, kun lähdimme ajelemaan poispäin parkkipaikalta käytyämme kävelemässä Taivaskeron reittiä. Vaikka en voi sanoa olevani mikään varsinainen yllätysten ystävä, olin varma, että tämän täytyy olla kiva juttu.
Sen verran arvasin, että yllätyksen täytyy liittyä jollain lailla uimiseen, koska olimme puhuneet siitä edellisenä päivänä. Tunturiin kiipeäminen on melko lämpöä nostattavaa touhua ja mikäpä olisi sen mukavampaa, kuin päästä kävelyretken jälkeen pulahtamaan järveen.
Auto parkkeerattiin tien laitaan pienelle levennykselle ja tien (Majavaojantie) laidassa oli kyltti Punainenhiekka. Yllätys alkoi kuulostaa hyvin lupaavalta. Muutama sata metriä käveltyämme edessämme aukesi Pallasjärven kirkas vesi ja sille kontrastina todellakin punaisen sävyissä lepäävä hiekkaranta. Kuinka kaunista! Rannassa on myös päivätupa, puucee ja tulentekopaikka puuliitereineen. Pallasjärvi rantoineen kuuluu Pallas-Ylläksen kansallispuistoon.
Päivä oli osoittautunut hyvin lämpimäksi ja kävelyretkemme jälkeen ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, olisiko uiminen hyvä idea vai ei. Vesi oli sanalla sanoen viileää, mutta raikastumaanhan sitä oli tänne tultu. järven selälle saa kahlata hyvinkin pitkän matkaa ja silti vettä oli vain reiteen. En osannut päättää, mikä uintityyli olisi ollut näin matalassa vedessä käytännöllisin, niin valitsin käsipohjan, heh.
Aikamme uituamme, jäimme vielä hyväksi toviksi järven rantaan viettämään aurinkoista kesäpäivää. Vastarannalla nousivat Pallastuntureiden huiput ja maisemasta tuli mieleen, kuin olisi ollut jossain keskieurooppalaisen järven rannalla, jota ympäröi vuoristomaisema.
Samalla, kun annoimme lämmittävien auringonsäteiden kuivatella meitä, valmistelimme lounaan ja nautimme päiväkahvit. Nyt tässä kirjoittaessani voin vain kaiholla muistella tätä hetkeä ja saada vielä hetkeksi kiinni siitä rauhallisuudesta ja lämmöstä, joita päivä ja tämä paikka tarjosi.