Kierros Hämmäauteensuon ympäri

Hämmäauteensuo Lappeenrannassa on paikka, jonne palaan kerta toisensa jälkeen. Sen lisäksi, että suomaisema on kaunis, on tällä reitillä paljon muitakin hyviä puolia. Hämmäauteensuon lyhyempi reitti on vain noin kaksi kilometriä pitkä ja matkan varrelle jää pitkospuiden ja suomaiseman lisäksi laavu, joka on suosittu varsinkin lapsiperheiden keskuudessa. Reitin maasto on helppokulkuista, eikä suuria nousuja tai laskuja ole.

Pitkospuita pitkin

Tällä kertaa en kuitenkaan kulkenut lyhyempää reittiä, vaan valitsin pidemmän reitin (noin 3 km), joka kulkee suon ympäri. Reitin alkupäässä kuljetaan samoja polkuja lyhyemmän reitin kanssa ja polku vie pitkospuita pitkin läpi Hämmäauteensuon. Minulla ei ole mikään kiire ja jään katselemaan suon kasveja kaikessa rauhassa. Karpaloiden kiemurtelevat kasvustot suikertavat erilaisten sammalten päällä ja mietin, miten kukaan oikeasti osaa tunnistaa kaikki sammaleet toisistaan. Hillan lehdet ovat menneet jo lähes ruskeiksi, samoin pitkopuiden vierestä nousevat heinät.

Ihmisiä tulee pitkospuilla vastaan ja onneksi niille on rakennettu levennyksiä. Aina ei tosin tarvitse levennyksiä käyttää, kun voi astua mättäälle ja vain luottaa siihen, että se kantaa. Joka kerta näillä pitkospuilla kulkiessani mietin sortuneen ladon tarinaa. Se pilkistää reitin alkupätkällä puiden lomasta ja nyt jäljellä on enää luhistunut katto. Miksi se on rakennettu suolle ja mitä sille on käynyt?

Metsässä

Pitkospuiden päässä saavun suon reunaan ja jatkan matkaa. Haistan savun tuoksun laavulta, mutta tällä kertaa en poikkea sinne, vaan jatkan matkaani suon reunaa pitkin pidemmälle reitille. Hämmäauteensuo näkyy pitkään oikealla puolellani ja vasemmalla puolella jatkuu metsä. Välillä reitti poikkeaa enemmän metsän puolelle ja kaunis, vanha havumetsä sammalineen saa olon rauhoittuneeksi.

Kuljen niin ajatuksissani, että jossain kohtaa huomaan polun kaventuneen hieman liikaa ollakseen merkitty reitti. Olen jatkanut pieniä polkuja pitkin mukailleen reittiäni suon laitaa pitkin, vaikka varsinainen reitti vei hieman isommalle hiekkatielle. Onneksi metsä ei ole kovin tiheäkasvuista, vaan suuria kuusia kasvaa siellä täällä. Kaivan puhelimen taskustani ja paikallistan itseni kartalle. Tie kulkee pienen matkan päässä, enkä pidä kiirettä palatakseni sinne. Kuljen mieluummin pieniä polkuja pitkin kauniissa vanhassa metsässä, kuin tietä pitkin.

Hyvän tovin metsäpolkuja kuljettuani huomaan, että tie on niin lähellä, että siihen voi helposti poiketa. Kiitän metsää seuroista ja jatkan loppureitin reippaalla kävelyllä pitkin hiekkatietä takaisin parkkipaikalle.

Tämä suon ympäri kiertävän reitin paras osuus on suolla ja metsässä kuljettu osuus. Loppureitti kulkee pitkin soratietä, joka on toki helppokulkuista, mutta ehkä jatkossa kävelisin mieluummin vaikka hieman edestakaisin eli kääntyisin takaisin siinä kohtaa, kun reitti poikkeaa tielle. Kävelisin samaa polkua pitkin laavulle ja siitä metsän läpi parkkipaikalle.