Marraskuu, sunnuntai ja aurinko. Tällaista yhdistelmää ei vain voi viettää sisällä. Onneksi olimme sopineet jo aikaa sitten juuri tälle päivälle ystäväni kanssa pienestä luontoretkestä. Samalla, kun hörpin aamukahvia, selailin netistä lähialueen luontopolkuja, josko vielä löytäisin edes yhden sellaisen luontopolun, jolla en olisi vielä käynyt.
Marraskuussa luontopolun valintakriteereinä ovat kärkisijoilla laavu ja tulipaikka sekä sellainen sopiva matka, jonka ehtii varmasti kiertää valoisan aikana, vaikka istuisi laavulla pidemmänkin tovin. Iitin alueella on ihana Radansuun luontopolku ja harkitsin jo sen valintaa, kunnes silmiini osui Iitin Kolisevan kylässä oleva Karralan luontopolku, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Reitti olisi juuri sopivan lyhyt (3 km) ja matkan varrella olisi laavu tulipaikkoineen. Sinne.
Luontopolun parkkipaikalle (Myllymäentie 32, Haapakimola (Iitti)) saapuessamme epäilimme hetken ajavamme jonkun pihaan. Kyseessä on kuitenkin Karralan kotiseututalon pihapiiri, ja sen vieressä oleva heinittynyt parkkialue. Karralan kotiseututalo on rakennettu 1700-luvun lopulla ja Karralan viimeisin isäntä, Kolisevan patriarkka, asutti taloa aina kuolemaansa saakka vuoteen 1977. Nykyisin Karralan kotiseututalon toiminnasta vastaa Iitin kotiseutuyhdistys ja talo piharakennuksineen on pidetty hyvässä kunnossa. Tällä kertaa kurkistelemme pihapiiriä vain aidan takaa, mutta sopimuksesta kohteeseen pääsee tutustumaan sisällekin.
Reitille
Luontopolku lähtee aivan parkkialueen vierestä aitan kulmalta ja kuljemme pellon viertä hyvän tovin. Aurinko paistaa pellon ylle saaden sinne jääneet, ruskettuneet heinänkorret loistamaan kuin ruskassa. Reitti on merkitty huomionauhalla ja selkeillä kylteillä. Aikamme pellonlaitaa kuljettuamme tien laidassa on kyltti, joka ohjaa meidät kohti metsää ja laavua.
Laavulle
Laavu sijaitsee metsätien kääntöpaikalla Hepunmäellä ja heti ensisilmäyksellä huomaa, että laavusta on pidetty hyvää huolta. Sieltä löytyvät tulitikuista lähtien kaikki tarvittava tulien tekemiseen. Ystäväni sytytteli tulet ja istuimme hyvän tovin nauttimassa kiireettömästä sunnuntaista, nuotion terapeuttisesta ja lämmittävästä vaikutuksesta. Juttelimme kuulumiset ajan tasalle ja lounasmakkaroiden jälkeen nautimme vielä kahvit ja nuotiolämpimät pullat.
Näköalapaikoille
Reitti jatkui pitkin metsätietä ja poikkesi aika pian oikealle kohti Koskenmäkeä. Suuntaa antava kyltti oli kohti metsää, mutta varsinainen polku hävisi meiltä hetkeksi. Päättelimme kuitenkin polun jatkuvan ylös mäelle, koska näillä kohdin piti olla näköalapaikka. Nousimme koskenmäelle, josta oikea polku sitten löytyikin. Luonto on saanut polkua lukuun ottamatta olla rauhassa ja polun molemmilla puolin kalliolla kasvoi niin pehmoisen näköisiä, laajoja jäkälämattoja, että olisi tehnyt mieli kellahtaa siihen hetkeksi torkkumaan.
Koskenmäeltä reitti jatkui alas takaisin metsätielle ja sen yli kohti Muurahaismäkeä. Ylitimme pienen ojan ja nousimme ylös mäen huipulle. Reitille oli rakennettu portaita jyrkimpiin kohtiin ja pieniä siltoja ojien ylityksiin. Muurahaismäen laelle oli tuotu penkki maisemien ihastelua ja pientä huilitaukoa varten. Maisemat avautuivatkin kauniisti Kaukaloisten peltojen yli. Sen lisäksi, että nautimme maisemista hyvän tovin, imimme itseemme kirkkaan siniseltä taivaalta loistavat auringonsäteet harmaiden päivien varalle.
Polku jatkui alas Muurahaismäeltä ja ohitti Mahlamäen. Kesällä tämä sekametsän ja lehtoisamman metsän osuus pääsee varmasti oikeuksiinsa, kun saniaisten reunustama polku kuljettelee kohti lähtöpaikkaa. Mutta alastomassa luonnossa on se etu, että tulee kiinnittäneeksi huomiota enemmän erilaisiin yksityiskohtiin ja metsän eläimet linnuista kauriisiin havaitsee helpommin.
Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen