Kun ulkona on oikein kunnon pakkaset, on mukava kääntää ajatukset viime kesän lämpimiin muistoihin. Yksi näistä kesän parhaista hetkistä oli retki Punkaharjun maisemiin ystäväni kanssa. Koska olimme molemmat pienen irtioton tarpeessa arjesta, ja edellisestä kuulumisten vaihdostakin oli jo ikuisuus, oli aika tehdä asialle jotain.
Kun silmiin osui Metsähallituksen ylläpitämä Lammasharjun mökki kuvankauniissa maisemissa, ei asiaa tarvinnut miettiä sen enempää. Pakkasimme tavarat parin päivän reissua varten ja ajelimme kaikessa rauhassa kohteeseen. Ennen kuin käännyimme Lammasharjun mökille vievälle tielle, pääsimme ajamaan pitkin Punkaharjun harjutien kaunista maisemareittiä. Kesäkuu oli vasta alussa ja sesonki ei ollut ihan vielä kunnolla alkanut. Jäätelökioski tien laidassa odotteli vielä muutamaa lämpöastetta lisää ja reitin varrella oli kovin rauhallista.
Lammasharjun hirsimökki
Päästyämme mökin pihaan totesimme, että eipä olisi voinut paikan esittelyteksti enää enemmän oikeassa olla: ”Lammasharjun vuonna 1937 rakennettu hirsimökki sijaitsee kauniissa kansallismaisemassa Punkaharjun harjualueella, kalaisan Pihlajaveden rannalla. Mökiltä on helppo lähteä tutustumaan Punkaharjun kansallismaisemaan ja sen lukuisiin polkuihin sekä nähtävyyksiin.”
Mökki oli kaikin puolin siisti ja sympaattinen. Purimme tavarat ja laittelimme ruuat kylmään. Olimme sen verran myöhään perillä, että sytytimme vain takkaan tulet viileän yön varalta ja istuskelimme mökissä iltaa myöhäistä päivällistä nauttien.
Hakinkierros
Seuraavan päivän ohjelmassa meillä oli päiväretki Hakinkierrokselle, joka tekee noin 8 kilometrin lenkin Laukansaaressa.
Päivästä oli tulossa aurinkoinen, kun lähdimme kulkemaan Topeliuksen polkua pitkin kohti Hakinkierosta. Lammasharjun mökki sijaitsee aivan Topeliuksen polun varrella, joka kulkee pitkin harjumaisemaa Valkialammen ja Kaarnalahden rantoja myötäillen. Ohitimme entisen Valtionhotellin (Hotelli Punkaharju) ja jatkoimme matkaa Topeliuksen polun päähän ja siitä tietä pitkin Hakinkierrokselle/puulajipuistoon.
Kiertelimme hetken ristiin rastiin puulajipuiston polkuja, saavuimme Wanhalle koululle ja jatkoimme matkaamme polkuja ja teitä pitkin kohti Laukansaaren pohjoisrantaa. Matkalla ihmettelimme istutettuja ja malliltaan hyvin persoonallisia mäntyjä, jotka seisoivat tasaisissa riveissä kuin sotilaat.
Karjalankalliolle ja laavulle päästyämme harmittelimme hetken sitä, kun emme ottaneet eväitä mukaan. Tässä olisi ollut mukava istua hetki eväitä syöden ja kahvitellen, samalla Saimaata ihastellen. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja kuljimme hetken esteettömäksi reitiksi tehtyä Hakin helpompi -polkua, kunnes poikkesimme kapealle metsäpolulle.
Hetken matkaa kuljettuamme puut alkoivat nousta korkeammalle ja korkeammalle ja totesimme olevamme lehtikuusten ympäröiminä. Ihastelimme paikkaa kilpaa ja kuljimme hetken aikaa katse korkeuksissa.
Reitti jatkui metsäisenä ja kävimme katsomassa myös Suomen pisintä puuta, joka on yli 47 metrin korkeuteen kurkottava euroopanlehtikuusi.
Hakin kierroksen käveltyämme palasimme takaisin Topeliuksen polkua pitkin mökille. Reipas kävely aiheutti jo kurnintaa vatsassa ja pienen välipalan jälkeen lämmittelimme saunan ja pulahtelimme laiturin päästä vielä kovin kylmään järveen virkistäytymään.
Illalla istuimme hyvän tovin nuotiolla syöden hieman tuhdimman päivällisen. Aurinko laski kauniisti värjäten taivaan oranssin ja punertavan sävyillä. Nautimme kiireettömyydestä ja tuntui, kuinka sielukin päästi irti arjen kiireestä. Illan hämärä ja nuotion tuli yhdistettynä leppoisaan jutusteluun ovat kyllä maagisia hetkiä, jolloin todella tuntee olevansa läsnä hetkessä.
Aurinko laski kauniisti värjäten taivaan oranssin ja punertavan sävyillä. Nautimme kiireettömyydestä ja tuntui, kuinka sielukin päästi irti arjen kiireestä.
Seuraavana päivänä ajelimme vielä Suomen metsämuseolle Lustolle ja kiertelimme hyvän tovin läpi näyttelyä. Tutustuimme suomalaiseen metsäkulttuuriin ja erityisesti Suomen uittohistoriaan. Kuinka mielenkiintoista olisi ollut lukea joka ikinen taulu läpi ja muodostaa kattava kokonaiskuva aiheesta.
Olimme kuitenkin päättäneet lähteä ajelemaan hyvissä ajoin kohti kotia, koska halusimme käydä matkan varrella vielä Parikkalan Patsasmuseossa. Tästä olen niin monesti ohi ajanut, joten tällä kertaa oli jo aika pysähtyä. Patsasmuseo ansaitsee kuitenkin oman postauksensa, joten siitä kuulemme myöhemmin lisää :).
Kuvat minusta: Katariina Tirkkonen