Showing: 21 - 29 of 29 RESULTS
Kymenlaakso Luontopolku

Niivermäen luontopolku

Niivermäki on ollut se ”minun metsäni” jo reilut 10 vuotta eli niin kauan, mitä olemme näillä nurkilla asuneet. Niivermäen pururataa olen juossut ja kävellyt lukemattomia kertoja. Koiran kanssa olemme kulkeneet Niivermäen metsissä polkuja ristiin rastiin ja välillä vierestäkin. Olemme löytäneet hienot kalliot ja kauniit maisemat, suon sekä satapäin suppilovahveroita. Ja lisäksi on merkitty luontopolku, joka …

Kymenlaakso Luontopolku

Hevoshaan arboretumissa tuntee ajan pysähtymisen

Ystäväni vei minut pari viikkoa sitten tutustumaan oman kylän nähtävyyksiin eteläiseen Kouvolaan. Päivän aikana sain nähdä mm. vanhan paperitehtaan rauniot, Uolevinkirkon kivet, Liikkalan linnoituksen ja Hevoshaan arboretumin. Kirjoittelen muista kohteista vielä lähitulevaisuudessa, mutta aloitetaan Hevoshaan arboretumista. Arboretum on osa entistä Sippolan Hovia ja siirtyi 1900-luvun alkupuolella Kymi-yhtiön omistukseen. Nykyään maat omistaa UPM-Kymmene. Sippolassa on aikanaan …

Kansallispuisto Kymenlaakso Luontopolku

Koppelon kierros Repovedellä

Lauantaiaamu. Aurinko on juuri ehtinyt nousta, kun kävelen autolle reppu selässä. Jos olisin yhtään enemmän aamuihminen, olisin varmasti pompsahdellut kevein askelin, koska tiedossa oli kiva retki itselle jo niin tuttuihin maisemiin. Repovesi oli aikanaan sellainen rakkautta ensi käynnillä-kansallispuisto ja onneksi sinne on matkaa meiltä alle tunti autolla. Yleensä olenkin käynyt Repovedellä useamman kerran vuodessa, mutta …

Kymenlaakso Luontopolku

Pioneerimetsän luontopolku Korialla tarjoaa palan paikallista historiaa

Olen käynyt lukemattomia kertoja kuvailemassa Korian sillan alla ja kävellyt sen reunoja. Olen käynyt kuvaamassa Kymijoesta nousevaa aamu-usvaa, sateen jälkeistä sumuista maisemaa, pakkasen valkaisemia puita, ruskaa, kevään heräämistä. Olen kävellyt joenrantaa ja nähnyt siellä laavun sekä rautaisen kaarisillan. Ihmetellyt, mitä ihmettä tuollainen silta tekee tällaisessa paikassa. Enkä ollut kuullutkaan ennen viime kesää, että siellä menee …

Kymenlaakso Luontopolku

Radansuun luontopolku

Paikallisia luontopolkuja kierrellessäni olen pannut merkille, että ihan tässä viime vuoden aikana moni kohde on saanut pientä entrausta. Polkuja on parannettu, pitkospuita uusittu, infotauluja on päivitetty. Ja hyvä niin, koska luonnossa liikkuminen on varmasti tämän vuoden aikana viimeistään lisääntynyt. Sitten on myös tällaisia aivan uusia kohteita, kuten Radansuun luontopolku Iitissä, joka on rakennettu talkoovoimin. Luontopolku …

Käyntikohde Kymenlaakso

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja ja metsäisiä polkuja

Päiväretkellä Kotkaan pari viikkoa sitten kävimme ystäväni kanssa tutustumassa Santalahden luontopolkuun. Samalla reissulla kävimme myös tutustumassa Langinkosken keisarilliseen kalastusmajaan ja sen yhteydessä oleviin pieniin luontopolkuihin. Auto kannattaa jättää alueen ensimmäiselle parkkipaikalle, tutkailla hetki parkkipaikan vieressä olevaa karttaa ja lähteä kulkemaan metsäistä polkua pitkin kohti keisarillista kalastusmajaa. Keisarillinen kalastusmaja valmistui vuonna 1889 Venäjän keisari Aleksanteri III:n …

Kymenlaakso Luontopolku

Santalahden luontopolku – merimaisemaa ja metsäpolkuja

Viime viikonloppuna ajelimme ystäväni kanssa Kotkaan viettämään leppoisaa sunnuntaipäivää retkeillen ja kuulumisia vaihdellen. Kohteeksi valikoitui Santalahden luontopolku, jossa pääsi nauttimaan meren läheisyydestä ja sopivan pitkästä kävelyreitistä. Saapuessamme Santalahden luontopolulle, oli autoja parkissa levennyksillä pitkin tien laitoja ja pienillä parkkialueilla. Verkosta olin löytänyt saapumisosoitteeksi Kipparikatu 4, Kotka, mutta auton jätimme parkkiin jo ennen navigaattorin ”perillä”-kehoitusta. Reittejä …

Kymenlaakso Luontopolku

Kalalampi ja Vennanlampi

Syksy tekee itselleni sen, että pimeiden iltojen myötä saapuvat erilaiset langat ja neuleohjeet sohvan vierelle koriin. Ja neulominen on sellainen harrastus, jota en malta lopettaa. Neulon vielä tämän kerroksen ja tämän kuvion ja… Tähän kun vielä lisätään muutama sateinen päivä, jonka varjolla voi hyvin jäädä sisälle neulomaan, alkoi eilen jo todellakin tuntua siltä, että ulos …

Kymenlaakso Luontopolku

Kimolan kanava ja luontopolku – nähtävää laidasta laitaan

Muistan lukeneeni jo aikaa sitten Kimolan uudesta kanavasta ja sen rakentamisesta. Laitoin tämän pitää käydä -listaani ja odottelin kanavan valmistumista. Loppukesästä kanava avattiinkin ja pari viikkoa sitten lähdimme tänne päiväretkelle. Poikkesimme samalla Mukulanlahdella ja Hiidenvuorella, koska kovin suurta mutkaa matkaan näiden käymiseen meidän suunnilta (Kuusankoski) ei tule. Saapuessaan kanavalle vaikuttuu kieltämättä näkemästään. Kahden vuoden muutostöiden …