Showing: 11 - 20 of 32 RESULTS
Etelä-Savo Luontopolku

Neitvuoren upeita maisemia, Hiijen silmukka ja Hiidenkierros

Mikäs se tuollainen Neitvuori on, keskustelimme viime kesänä ystäväni kanssa, kun ajelimme kotiin metsäretkeltä pikkuteitä pitkin. Tutkimme asiaa ja totesimme, että kuvien perusteella näyttää oikein kivalta reitiltä ja sinnehän täytyy joskus lähteä tutustumaan. Ja tuo joskus tulikin sitten yllättävän pian, kun ajelimme kohteeseen (Neitvuorentie 660) kauniina sunnuntaiaamuna elokuun lopulla. Parkkipaikka oli alkanut jo täyttyä autoista …

Luontopolku Uusimaa

Kukuljärven reitti Loviisassa tekee läpileikkauksen suomalaisesta luonnosta

Sateinen ja hieman harmaa sunnuntaiaamu ottaa meidät vastaan, kun saavumme Kukuljärven reitin lähtöpisteelle. Navigaattoriin olimme laittaneet osoitteeksi Puistokuja 1, Ruotsinpyhtää, joka toi meidät mutkittelevia kyläteitä pitkin, paikallisen urheilukeskuksen vieressä sijaitsevalle parkkipaikalle. Reitin aloituspaikasta ei ollut epäilystäkään. Parkkipaikan kulmaan oli rakennettu hieno portti ja iso infotaulu reitistä. Reitille kokonaispituutta oli kerrottu olevan 8 km, jonka lisäksi …

Kansallispuisto Käyntikohde Kymenlaakso Luontopolku

Ulko-Tammion saari Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa on kuin päivä Muumitarinoista

Tämä kesä on pitänyt sisällään paljon retkiä veden äärellä järvi- ja merimaisemissa. Liekö syynä siihen loputtomat helteet ja tasainen ilmanala vai ihan vain kaipuu veden äärelle. Tänä kesänä on löytynyt niin hienoja kohteita ihan lähihuudeilta tai enintään muutaman tunnin matkan päästä ja se saa ihan oikeasti miettimään sitä, miksi aiemmin oli aina niin kova hinku …

Kansallispuisto Käyntikohde Luontopolku Pohjois-Karjala

Linnansaaren kansallispuisto – yksinkertaisesti kaunis

Tämä kesä on ollut antelias lämpimissä ilmoissa. Aamun vesisade ei haitannut kirjaimellisesti tippaakaan ja Kolovedeltä lähtiessämme taivas oli edelleen pilvinen, mutta ilma lempeän lämmin. Ajelimme kaikessa rauhassa pieniä, mutkaisia teitä kohti Oravia. Seuraava kohteemme oli Linnansaaren kansallispuiston pääsaari. Aikaa Kolovedeltä Oraviin ajellessa meni noin tunti (matkaa noin 50 km), josta osan aikaa odottelimme Hyvärinsalmella lossin …

Kymenlaakso Luontopolku

Alkukesän vehreys kietoo syleilyynsä Myllypuron luontopolulla

Kesäkuun alku ja laumoittain hyttysiä. Tiesin jo kävelemään lähtiessäni, että ärsytyskynnys saattaisi ylittyä, mutta ennakkoluulottomasti vedin hupparin ylle ja hupun jo valmiiksi päähän. Syökööt. Myllypuron luontopolku on alkukesästä niin kaunis, että 2,5 kilometrin matkan hyttysillä kestää kyllä. Auto kannattaa jättää entisen Kiehuvan koulun parkkipaikalle (Kiehuvantie 197, 45100 Kouvola) ja kävellä siitä sillankupeesta lähtevän polun alkuun. …

Käyntikohde Kymenlaakso Luontopolku

Lehtometsää ja erämaan maisemia Kokkokallion luontopolulla Verlassa

Kevät on saapunut tänä vuonna hyvin keikkuen ja vielä tämä alkukesäkin on ollut erittäin epävakaista. Luontoretkelle lähtiessä miettii saappaiden ja lenkkareiden välillä sekä ottaako vai jättääkö sadetakki. Lämpimät kesäsateet ovat asia erikseen, mutta ilmojen pysytellessä näinkin viileinä, menee kylmä sade luihin ja ytimiin. Silti kesään heräilevä luonto on niin kaunis ja ainakin itse haluan viettää …

Kainuu Kansallispuisto Luontopolku

Hiiden Hurmos ja Kiutaköngäs Oulangan kansallispuistossa

Hossan kansallispuiston ja Riisitunturilla vierailun jälkeen vuorossa oli Oulangan kansallispuisto. Aamulla ajelimme Oulangan luontokeskukselle, josta lähdimme katsomaan ensin Kiutakönkään kuohuja. Turhaan ei varmastikaan sanota, että tämä vesiputous on Suomen komein. Toki rehellisyyden nimissä en ole nähnyt kaikkia Suomen vesiputouksia, vaikka se haaveideni ”keräilylistalla” onkin, joten en ole oikea ihminen sanomaan väittämää todeksi. Mutta en ihmettele, …

Kainuu Kansallispuisto Luontopolku

Riisitunturi lumikenkäillen antaa vapauden kulkea

Hossan kansallispuistosta matkamme jatkui kohti Posiota ja Riisitunturia. Hossasta lähdimme lämpimin ajatuksin; Iikosken kämppä oli aivan verraton parin yön majoitukseen, sauna ja sen löylyt olivat todellinen iltojen kohokohta. Lisäksi olimme päässeet todelliseen rauhallisuuskuplaan jo ihan siksi, että muita ihmisiä ei näkynyt mailla halmeilla. Edellisenä päivänä kävellessämme Julma-Ölkylle tapasimme matkalla vain pariskunnan koiria ulkoiluttamassa ja toisen …

Kainuu Kansallispuisto Luontopolku

Talvinen Hossa on unohtumaton elämys

Vaikka reissusta on jo tovi aikaa, lumet ovat sulaneet ja kesä on ilmoitellut jo itsestään, tunnen huokaisevani vieläkin siitä onnentunteesta, jonka retki pääsiäisen pyhinä pohjoiseen aiheutti. Olimme ystäväni kanssa suunnitelleet muutaman päivän irtiottoa ja ihan rehellisesti jätin suunnittelun 95 % ystävälleni ihan siitä syystä, että hän oli käynyt retkikohteemme seudulla aiemminkin ja tunsi paikat. Minä …

Kymenlaakso Luontopolku

Pappikallion luontopolku

Pappikallion luontopolku sekoittuu varmasti helposti samalla alueella olevaan kuntorataan ja on monille se ns. oma lähimetsä, jossa tulee reippailtua sekaisin niin kuntopolkua, kuin luontopolkuakin pitkin. Itse lähdin kävelemään reittiä ajatuksena kävellä vain merkittyä luontopolkua pitkin. Reitti lähtee osoitteesta Mäntykuja 2, Kouvola, jossa on parkkipaikka. Polun alkupäässä on hieman elämää nähnyt kyltti ja infotaulu, jota on …