Jos joskus voi sanoa suon tulevan kirjaimellisesti puskista, niin Soisalmensuo on yksi niistä. Kävelemme ystäväni kanssa pitkin kevyen liikenteen väylää, ympärillä omakotitaloja kauniine pihoineen. Ja yhtäkkiä saavummekin keskelle suomaisemaa. Olemme Soisalmensuon eteläpäädyssä, josta pitkospuut alkavat. Jos pitkospuille mielii suon eteläpäästä, on Tiilijärventien päädyssä parkkipaikka, josta pääsee kävellen reitin alkuun. Suo ja pitkospuut eivät petä maisemallisesti …
Surullinen tarina kauniista kohteesta – Kiikunlähde, Hollola
Musta kursori vilkkuu valkoisella taustalla, kun käyn päässäni läpi, mistä aloittaisin, mitä kirjoittaisin vai kirjoittaisinko mitään. Mietin, kuinka kaksiteräinen miekka on se, että haluan tarinoillani lisätä ihmisten tietoisuutta luontokohteista ja samalla edistää hyvinvointia. Toisaalta taas pohdin, kuinka paljon luonnon kantokykyä rasitan sillä, että ylipäätään kirjoitan luontokohteista. Vastuullinen retkeily Vaikka retkeilen aina luontoa kunnioittaen, en silti …
Pirunpesä Tiirismaan kierroksen varrella Hollolassa
Syksy on itselleni aikaa, kun tekisi mieli viettää kaikki vapaa-aikansa ulkona. Syyskuussa ilmat alkavat viilentyä ja villapaidat kaivetaan vaatehuoneesta kesän jäljiltä pölyttymästä. Tuntuu, kuin tapaisi vanhan ystävän, jota ei ole hetkeen nähnyt. Hei vaan, mitä kuuluu? Ihanaa nähdä. Viikonloppuna tuulettelimme ystäväni kanssa villapaitoja ja kuulumisia matkallamme Lahteen. Luontokohteiden ja -polkujen kiertäminen on mitä parhainta laatuaikaa …
Tiirismaan kierros ja Pirunpesä
Ajellessamme kohti Lahtea, tai pikemminkin Hollolaa, juttelimme ystäväni kanssa, kuinka talvi tuntui jo aivan loputtomalta. En edes muista, miltä tuntui retkeillä, kun luonto vasta heräsi eloon, miltä tuntui loputtomat kesäpäivät metsässä tai kuinka kaunis syksyinen metsä onkaan. Tuntuu siltä, kuin aina olisi ollut vain talvi ja lunta ja ainut ero alku-, keski- ja lopputalvella on …