Hossan kansallispuiston ja Riisitunturilla vierailun jälkeen vuorossa oli Oulangan kansallispuisto. Aamulla ajelimme Oulangan luontokeskukselle, josta lähdimme katsomaan ensin Kiutakönkään kuohuja. Turhaan ei varmastikaan sanota, että tämä vesiputous on Suomen komein. Toki rehellisyyden nimissä en ole nähnyt kaikkia Suomen vesiputouksia, vaikka se haaveideni ”keräilylistalla” onkin, joten en ole oikea ihminen sanomaan väittämää todeksi. Mutta en ihmettele, …
Riisitunturi lumikenkäillen antaa vapauden kulkea
Hossan kansallispuistosta matkamme jatkui kohti Posiota ja Riisitunturia. Hossasta lähdimme lämpimin ajatuksin; Iikosken kämppä oli aivan verraton parin yön majoitukseen, sauna ja sen löylyt olivat todellinen iltojen kohokohta. Lisäksi olimme päässeet todelliseen rauhallisuuskuplaan jo ihan siksi, että muita ihmisiä ei näkynyt mailla halmeilla. Edellisenä päivänä kävellessämme Julma-Ölkylle tapasimme matkalla vain pariskunnan koiria ulkoiluttamassa ja toisen …
Talvinen Hossa on unohtumaton elämys
Vaikka reissusta on jo tovi aikaa, lumet ovat sulaneet ja kesä on ilmoitellut jo itsestään, tunnen huokaisevani vieläkin siitä onnentunteesta, jonka retki pääsiäisen pyhinä pohjoiseen aiheutti. Olimme ystäväni kanssa suunnitelleet muutaman päivän irtiottoa ja ihan rehellisesti jätin suunnittelun 95 % ystävälleni ihan siitä syystä, että hän oli käynyt retkikohteemme seudulla aiemminkin ja tunsi paikat. Minä …